Simpsonit, Pasila ja kaikki se muukin samasta juuresta ponnistava viihde vetoaa varmimmin teini-ikäiseen. Vielä varmemmin teini-ikäiseen poikaan. Se on se ylimielinen elämänvaihe, jossa kaikki naurattaa ivallisesti, koska vielä ei oikein ole mitään omaa hiljaiseksi vetävää annettavaa. Kypsäksi kehutaan, kun moisesta pääsee yli. Jos pääsee.
Kohdallani "jos" kulkee lähempää kuin "kun". Ja juuri siksi, en voi jälleen olla innostumatta, kun luukku kalahtaa. Uusin Kunnian koti kunnioittaa alempisäätyisempäänsä hyväntekeväisyyskäynnillä. Tuumasta toimeen. Sillä syksyn pimeys puhkeaa taivaalliseen valoon, kunhan vain vapautan sisäisen Miikkani (17) nauraakseni räkäisesti naisille, jotka eivät naura takaisin, vaan korkeintaan syvämietteisesti naurahtelevat.
Tutuilla ehdoilla mennään.
"Glorian Kodin lukijana saat ainutlaatuisia etuja. Nämä tuotteet on joko valmistettu tai hinnoiteltu vain Sinulle." (s.17)
Tuotteiden hinnoista päätelleen ette näemmä Gloriassa joko tunne tai edes etäisesti tiedä Minua.
"Yönsininen palaa tauon jälkeen kylläisenä ja syvänä." (s.33)
Loistavaa. Edelläkävijänä kirjahyllyssäni on ollut yönsinisiä muovimappeja jo monta kuukautta.
"Samppanja on parhaimmillaan 8-10 -asteisena." (s.35)
Samppanjaa. Tietenkin.
En sylje lasiin, vaikka juhlajuoma olisi päässyt väljähtymään yksitoista-asteiseksi.
"Kun prinsessaikä saapuu, ei auta kuin taipua hänen majesteettinsa tahtoon." (s.49)
Hänen majesteettinsa tahto on yhtä kuin tapettikollaasi Lauritzonin, Kuisti Collectionin, Tapettitalon ja Laura Ashlyn tuotteilla (34-92,70 e rulla) toteutettuna, hopeinen pienoiskruunu (250 e), kristallikruunu (175 e), sohva (2 768 e), muovinen barokkipeili (33 e), hopeiset kampa ja harja (109 ja 210 e), lipas (31 e), kenkä sormusten säilytykseen (9,95 e), tuoli (80 e), silkkimekko (249 e) ja tossut (50 e).
Kädet kainaloita myöten ristissä rukoilen taivaan ja maan herraa, ettei koskaan ikinä lahjoittaisi meille lapseksi prinsessaa.
"Valitsimme syksyn mielenkiintoisimmat uutuustuoksut ja annoimme niiden viedä. Katso ja lue, millaisiin hurmaaviin sisustuksiin tuoksut meidät viettelivät." (s. 55)
Siis liittyykö ihan kaikki ihan kaikkeen.
Mietin, miltä mahtaa tuoksua se hajuvesi, joka viettelisi yksiöni nykyiseen sisustukseen.
"Timanttien puuttuessa kelpaavat strassit ja kristallit." (s.63)
Strassien ja kristallien puuttuessa kelpaavat ...?
"Kaipaatko sisustusihmettä?" (s.74)
Ehdottomasti.
"Santasen kodissa heleällä valkoisella ja lämpimällä pähkinäpuulla luotiin hienokseltaan 1970-lukulainen tyyli. Kokeile samaa kotona." (s.97)
Olen joskus kokeillut uusia ruokalajeja. Joskus on jäänyt syömättä. Takkiin tuli joitakin euroja. Glorian koti tarjoaa kokeilukannustuksensa yhteydessä yritettäväksi huonekaluja, joiden kanssa takkiin tulee tuhansia euroja. Elääkö joukossamme lehden lukijakunnan verran tuon mittakaavan kokeilijoita?
"Venäläisellä antiikkisohvalla voi odottaa ruokien kypsymistä. Kukkahattu on Hope Hatista. Louis Vuittonin meikkilaukku on matkamuisto." (s.111)
Kukkahattutätien aika ei sittenkään ole ohi.
Olen ostanut menneisyydessäni punaisen hameen saksalaisen pikkukaupungin Henkka&Maukasta. En nimitä sitä matkamuistoksi.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste naistenlehdistä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste naistenlehdistä. Näytä kaikki tekstit
tiistai 11. marraskuuta 2008
maanantai 10. marraskuuta 2008
Minä sanoin minulle. Kirjoitin sen sinulle.
Olen pahasti eksynyt yksikön ensimmäiseen. Pyhä tarkoitukseni ei ollut koskaan kauppareissuja kauemmaksi poistua kolmannesta persoonasta. Tuli kavala käärme ja sanoi, että ootko todella tolla kannalla. Että omaa elämääsi et esittelisi. Kun sehän se ois niin makeeta maistaa ja suloista syödä.
Kuka meistä voisi vastustaa itseään.
Lankeemuksessani alastomuudessa, peitteistäni poispoikenneena muistelen, kuinka mielinkään niin kovin olla kuin se Kuvalehti (astua suoraan asialliseen asiaan halvemmalla paperilla), enkä yhtään Anna (kiertää, kaartaa kiiltävällä, yksilön kautta. Etsiä joka jumalan juttuun julkkis antamaan kasvoja, jos ei muulle, niin itselleen. Ja jos ei julkkista, niin syvällinen piirroskuva ja "ANNE, 42:" kertomaan, että näin menivät asiat mulla ja tältä se tuntui jätetyksi, otetuksi, hakatuksi, adoptoiduksi ja anopiksi tulla.)
Kavala käänne on kasvattanut kävijämääriä, huomaan napaani kaivellessani. Ketä kuolevaista voisi sekään kummastuttaa, kun kaikkien lukulistojen kärjessä koreilevat juuri ne, jotka kertovat, että tänään henkilökohtaisesti osasin tällaista täältä ja tällä hinnalla ostaa, ja keksin sen kaiken kukkuraksi tähän täältä ja tällä hinnalla ostamaani kokonaisuudeksi yhdistää.
Sieltä korkealta kerjäilen armokävijöitä tähän kivuliaan kuvattomaan "tänään tuli tällaista tästä itsestäni mieleen" -kyhäelmään.
Kuka meistä voisi vastustaa itseään.
Lankeemuksessani alastomuudessa, peitteistäni poispoikenneena muistelen, kuinka mielinkään niin kovin olla kuin se Kuvalehti (astua suoraan asialliseen asiaan halvemmalla paperilla), enkä yhtään Anna (kiertää, kaartaa kiiltävällä, yksilön kautta. Etsiä joka jumalan juttuun julkkis antamaan kasvoja, jos ei muulle, niin itselleen. Ja jos ei julkkista, niin syvällinen piirroskuva ja "ANNE, 42:" kertomaan, että näin menivät asiat mulla ja tältä se tuntui jätetyksi, otetuksi, hakatuksi, adoptoiduksi ja anopiksi tulla.)
Kavala käänne on kasvattanut kävijämääriä, huomaan napaani kaivellessani. Ketä kuolevaista voisi sekään kummastuttaa, kun kaikkien lukulistojen kärjessä koreilevat juuri ne, jotka kertovat, että tänään henkilökohtaisesti osasin tällaista täältä ja tällä hinnalla ostaa, ja keksin sen kaiken kukkuraksi tähän täältä ja tällä hinnalla ostamaani kokonaisuudeksi yhdistää.
Sieltä korkealta kerjäilen armokävijöitä tähän kivuliaan kuvattomaan "tänään tuli tällaista tästä itsestäni mieleen" -kyhäelmään.
Tunnisteet:
blogista,
muotiblogeista,
naistenlehdistä,
yksilökeskeisyydestä
perjantai 10. lokakuuta 2008
Kiitos ja kunnia
Glorian koti (lahjatilaus) ilahduttaa sisustuksellisessakin mielessä glooriatonta kotiamme joka kunnian kuukausi. Harkitsen tilauksen jatkamista, sillä lehti antaa elämälleni kiistämätöntä lisäarvoa. Viimeistä edellisen numeron ollessa kätevästi käsillä, selaan lehden ansiokkaimman annin sen pyhästä vaikutuspiiristä osattomien lukijoiden kaikkinaiseksi hyödyksi. En lupaa lukea kuvatekstejä, leipätekstistä puhumattakaan. Joku raja.
Siis helmiä sioille:
"Sisustustyyny pukee kodin hetkessä uuteen asuun." (s.33)
Vaihdoin ainoaan nojatuoliimme tyynyn. Kaikki tuntuu olevan entisellään.
"Syyskuun heräteostokset, joita on vaikea vastustaa" (s.35-34)
Odotan seuraavilla sivuilla näkeväni laskevana sarjana heräteostoksia, joita on vaikeahko, kohtalaisen vaikea, kohtalaisen helppo, helpohko ja helppo vastustaa. Mutta ei.
"Parantumaton romantikko yhdistää sisustuksessa talonpoikaistyyliä ja rehevää rokokoota. Hänen boheemiin elämäänsä kuuluvat säkenöivät silkit ja kiiltokuvamaiset kukkakuosit." (s.52)
Sivistyssanakirja tarjoaa boheemin määritelmäksi "epäsovinnaista elämää viettävää henkilöä". Kuin Glorian kodin keskiverto lukija.
"Kaunotar asustaa modernin divaaninsa romanttiseksi tyynyillä." (s.53)
Lavastetussa kuvassa on tosiaan kaunis naismalli divaanilla. On tyynyjäkin. Siellä se asustaa.
"Asustaa" - verbi, "asusteen" johdannainen? Tapa puhutella lukijaa kolmannessa persoonassa? Helppo. Vastaus on 50-luku ja Kotiliesi.
"Nivan perheen hersyvä huvila saa tavallisen suomalaisen beigevalkoiseen juuttuneen sisustajan näkemään villejä päiväunia." (s.60)
Sympatiseeraan kovasti "beigevalkoiseen juuttuneiden" jännittävää sielunmaisemaa, vaikka omat "villit päiväuneni" tapaavatkin kosketella muita alueita kuin kukkakuoseilla sisustamista.
"Ritva Määttänen on impulsiivinen taiteilija, joka yllättää vaikka sanoilla." (s.89)
Mitä? Edes konteksti ei valaise sivulauseen mieltä. Olen impulsiivinen kirjoittaja. Yllätän vaikka kaurakekseillä.
"Ei riitä, että seinät ja lattia ovat betonia. Siitä valettiin myös kalusteita." (s.127)
Kun mikään ei riitä.
Siis helmiä sioille:
"Sisustustyyny pukee kodin hetkessä uuteen asuun." (s.33)
Vaihdoin ainoaan nojatuoliimme tyynyn. Kaikki tuntuu olevan entisellään.
"Syyskuun heräteostokset, joita on vaikea vastustaa" (s.35-34)
Odotan seuraavilla sivuilla näkeväni laskevana sarjana heräteostoksia, joita on vaikeahko, kohtalaisen vaikea, kohtalaisen helppo, helpohko ja helppo vastustaa. Mutta ei.
"Parantumaton romantikko yhdistää sisustuksessa talonpoikaistyyliä ja rehevää rokokoota. Hänen boheemiin elämäänsä kuuluvat säkenöivät silkit ja kiiltokuvamaiset kukkakuosit." (s.52)
Sivistyssanakirja tarjoaa boheemin määritelmäksi "epäsovinnaista elämää viettävää henkilöä". Kuin Glorian kodin keskiverto lukija.
"Kaunotar asustaa modernin divaaninsa romanttiseksi tyynyillä." (s.53)
Lavastetussa kuvassa on tosiaan kaunis naismalli divaanilla. On tyynyjäkin. Siellä se asustaa.
"Asustaa" - verbi, "asusteen" johdannainen? Tapa puhutella lukijaa kolmannessa persoonassa? Helppo. Vastaus on 50-luku ja Kotiliesi.
"Nivan perheen hersyvä huvila saa tavallisen suomalaisen beigevalkoiseen juuttuneen sisustajan näkemään villejä päiväunia." (s.60)
Sympatiseeraan kovasti "beigevalkoiseen juuttuneiden" jännittävää sielunmaisemaa, vaikka omat "villit päiväuneni" tapaavatkin kosketella muita alueita kuin kukkakuoseilla sisustamista.
"Ritva Määttänen on impulsiivinen taiteilija, joka yllättää vaikka sanoilla." (s.89)
Mitä? Edes konteksti ei valaise sivulauseen mieltä. Olen impulsiivinen kirjoittaja. Yllätän vaikka kaurakekseillä.
"Ei riitä, että seinät ja lattia ovat betonia. Siitä valettiin myös kalusteita." (s.127)
Kun mikään ei riitä.
Tunnisteet:
(luksus)kulutuksesta,
elitismistä,
huvittavuuksista,
naistenlehdistä
tiistai 30. syyskuuta 2008
aivoni tarvitsevat minua.
1990, syyspuoli.
Jo koitti ydinperheeseen onnellinen päivä. Saapuu paketti tädiltä. Niin mukava saada. Ja vielä paljon mukavampaa saada postissa.
Tyypillistä. Tytöt löytävät paketista ihan samaa ja veli lähes sitä samaa. Murokupit ja mukit. laidoissa raidat. Vaaleanpunaista kaksissa, yksissä sinistä. Keskellä lautasta ja mukin reunassa Ankkalinnan asukasta etäisesti muistuttava nappinenäinen otus. Kaksissa vaaleanpunaisessa mekossa istualtaan nallea halailemassa. Yksissä merimiespuvussa valmiina kohtaamaan seikkailujen maailmaa.
Oli tekstiäkin. Äiti luki. "Kiltti tyttö." "Reipas poika." Kolme alle kouluikäistä tuijottaa äitiään ja kysyy tiedostustakin syvemmällä avoimessa lapsen mielessään, näinkö siis on? Että pojan parhauden määrittyessä terhakkaan tekemisen kautta (liikkuminen milloin milläkin välineellä, rakentelu milloin mistäkin materiaalista) tytön tyydyttävyys toteutuu pikemmin tilannetajuisena tekemättä jättämisenä (kovat äänet, vaaralliset leikit, eritoten negatiivisten tunteiden liiallinen osoittaminen). Kolme samasta kohdusta kasvanutta katsahtaa kummissaan toinen toistaan ja ymmärtää, että tästä lähin yksi toimii kahden keskittyessä olemiseensa.
Mukinsa mulkoilusta huolimatta pojasta ei kasva riittävän reipasta. Tytöt edistyvät etevämmin. Vaan pieleenpä menee. Pian kohtuukilteiksi naisiksi kasvettuaan saavat huomata, että lehdet, radiot, tv-kanavat ja kasvunkirjat ovat täynnänsä tarinoita ihmisistä, jotka eivät osanneet sanoa, "ei". Ja se on niin sairasta. Se on kiltteyteensairasta. Ollaan mielisairastuneita miellyttämiseen. Mutta sitten tiedostettiin, taisteltiin ja uskallettiin. Löydettiin omat rajat. Nyt voidaan elämästä nauttia, kun osataan sanoa, että ei käy tänään eikä ikinä, itseni tarvitsee minua. Padam. Levollinen katse, yltyvä musiikki, himmenevä kuva, lopputekstit.
Miten kävi asetelmalle tekevä - oleva? Eipä mitenkään. Siksi seuraavaksi toivoo näkevänsä ja kuulevansa naisista, jotka oppivat lopulta sanomaan vähintäänkin seuraavaa: Kutsumusammateille (hyvä, humaani nainen), ei käy, rahani tarvitsevat minua. Hoitovapaalle (äiti, eli oleellisempi vanhempi), ei käy, urani tarvitsee minua (yhtä paljon, ellei enemmän, kuin puolisoni ura häntä). Laihdutuskuureille (viehättävä nainen), ei käy, ruumiini tarvitsee vain minua. Vaaterekeille ja kynttilät ynnä koristesaippuat-kaupoille (helppo nainen), ei käy, tuottavat sijoitukseni tarvitsevat minua. Kotitöille ja sisustusohjelmille (kodin sielu), ei käy, aikani tarvitsee minua. Naistenlehdille (hyvä, humaani, helppo ja viehättävä nainen, kodin sielu sekä äiti), ei käy, ...
Jo koitti ydinperheeseen onnellinen päivä. Saapuu paketti tädiltä. Niin mukava saada. Ja vielä paljon mukavampaa saada postissa.
Tyypillistä. Tytöt löytävät paketista ihan samaa ja veli lähes sitä samaa. Murokupit ja mukit. laidoissa raidat. Vaaleanpunaista kaksissa, yksissä sinistä. Keskellä lautasta ja mukin reunassa Ankkalinnan asukasta etäisesti muistuttava nappinenäinen otus. Kaksissa vaaleanpunaisessa mekossa istualtaan nallea halailemassa. Yksissä merimiespuvussa valmiina kohtaamaan seikkailujen maailmaa.
Oli tekstiäkin. Äiti luki. "Kiltti tyttö." "Reipas poika." Kolme alle kouluikäistä tuijottaa äitiään ja kysyy tiedostustakin syvemmällä avoimessa lapsen mielessään, näinkö siis on? Että pojan parhauden määrittyessä terhakkaan tekemisen kautta (liikkuminen milloin milläkin välineellä, rakentelu milloin mistäkin materiaalista) tytön tyydyttävyys toteutuu pikemmin tilannetajuisena tekemättä jättämisenä (kovat äänet, vaaralliset leikit, eritoten negatiivisten tunteiden liiallinen osoittaminen). Kolme samasta kohdusta kasvanutta katsahtaa kummissaan toinen toistaan ja ymmärtää, että tästä lähin yksi toimii kahden keskittyessä olemiseensa.
Mukinsa mulkoilusta huolimatta pojasta ei kasva riittävän reipasta. Tytöt edistyvät etevämmin. Vaan pieleenpä menee. Pian kohtuukilteiksi naisiksi kasvettuaan saavat huomata, että lehdet, radiot, tv-kanavat ja kasvunkirjat ovat täynnänsä tarinoita ihmisistä, jotka eivät osanneet sanoa, "ei". Ja se on niin sairasta. Se on kiltteyteensairasta. Ollaan mielisairastuneita miellyttämiseen. Mutta sitten tiedostettiin, taisteltiin ja uskallettiin. Löydettiin omat rajat. Nyt voidaan elämästä nauttia, kun osataan sanoa, että ei käy tänään eikä ikinä, itseni tarvitsee minua. Padam. Levollinen katse, yltyvä musiikki, himmenevä kuva, lopputekstit.
Miten kävi asetelmalle tekevä - oleva? Eipä mitenkään. Siksi seuraavaksi toivoo näkevänsä ja kuulevansa naisista, jotka oppivat lopulta sanomaan vähintäänkin seuraavaa: Kutsumusammateille (hyvä, humaani nainen), ei käy, rahani tarvitsevat minua. Hoitovapaalle (äiti, eli oleellisempi vanhempi), ei käy, urani tarvitsee minua (yhtä paljon, ellei enemmän, kuin puolisoni ura häntä). Laihdutuskuureille (viehättävä nainen), ei käy, ruumiini tarvitsee vain minua. Vaaterekeille ja kynttilät ynnä koristesaippuat-kaupoille (helppo nainen), ei käy, tuottavat sijoitukseni tarvitsevat minua. Kotitöille ja sisustusohjelmille (kodin sielu), ei käy, aikani tarvitsee minua. Naistenlehdille (hyvä, humaani, helppo ja viehättävä nainen, kodin sielu sekä äiti), ei käy, ...
torstai 25. syyskuuta 2008
Vain kyynisyytesi ylittää kipinöivän naistenlehti-inhosi
Joku meikit, voiteet ja vyötärönympärys-lehti mainostaa itseään kehottamalla (epäilemättä) naisia kannustamaan (=kehumaan) toisiaan. Esimerkkilauseitakin on luotu valmiiksi, jotta ei tarvitsisi vaivautua miettimään, mitä kehuja kukin kulloinkin ansaitsee tai tarvitsee.
"Vain kauneutesi ylittää säkenöivän älysi!"
Jos joku virkkaisi vieressä tuota rataa, tulisi mieleen kysyä määrittelijätäni, että miksi juuri noin päin.
"Vain kauneutesi ylittää säkenöivän älysi!"
Jos joku virkkaisi vieressä tuota rataa, tulisi mieleen kysyä määrittelijätäni, että miksi juuri noin päin.
keskiviikko 10. syyskuuta 2008
Hoh-hoijjaa mikä elämä
"Sukella suomalaisen naisen arkeen
Onko arkipäivä perheen pyörittämistä, kiireisiä tilanteita, kokouksia, lounaita ja kiirettä? Voiko se olla myös aikaa harrastuksille, ystäville, rauhallinen hetki kahvikupin ääressä, hemmottelua ja juhlia? YLE TV1:n uusi sarja Oh-hoh mikä päivä! antaa kevään aikana kysymyksiin 15 erilaista vastausta."
Ei, ei, ei, joo, mutta ei mitään liikelounaita, ei.
Suomalainen nainen vastaan kotitöistä ja lasten perään kuikuilusta. Koska suomalainen nainen on lisäksi myös ihan oikeissa töissä johdon assistenttina (entinen sihteerikkö), on koko ajan kamala kiire. Ja mainittiinko jo, että elämä on kaikin puolin kiireistä.
Suomalaisella naisella pitää olla myös omaa aikaa. Jooga, sisustuslehdet, lukupiiri, ikebana-kurssi ja kauppailu. Kahvi pentikkupista ja pieni sininen konvehti. Valkoinen muhkea nojatuoli ja viisaita kaunokirjoja pienellä apupöydällä siinä ihan vieressä. Lukulampun keltainen valo. Arjen pieni ilo. Toisinaan ihon puhdistus ja manikyyri. Hieronta. Teatteria tyttöjen kesken ja Samuli Edelmann kirkossa. Syksyisin punaisia rapuja. Pittoreskit kattaukset suoraan sivulta 78. Harkitun huolettamasti solmittu nauha lautasliinojen ympärillä. Kukka-asetelmat omaa käsialaa. Menu pienissä nipsupidikkeissä, pienille lappusille pienellä printattuna. Alku, pää, jälki ja juomat. Kotelomekko ja tulipunainen huivi. Uudet alekengät kultaisella kanta-asiakaskortilla.
Itse oh-hoh-ohjelmassa seurataan ensinnä kiireinen naispäivä, jonka seurannan päätteeksi päivän pää, seesteinen julkkisrouva, istahtaa korean salin (naisasialiitto Unionin tiloja!?) sohvalle myöntelemään, että onhan se välillä vaikeaa yhdistää sitä ja tätä. Tunnelmallisen köökin puolella rouvan vaiheista kiinostuneet tavisnaiset kommentoivat aavistuksen vaikeasti - ja epäilemättä käskystä - pitkän päivän kulkua ja korean salin keskustelun alkua. Eikä aikaakaan, kun jo päästään ihan koko joukolla puhelemaan säädyllisen syvällisiä. Kilistellään kuohuvalla. Lasin reunaan jää punainen jälki. Myhäillään joka suuntaan. Ollaan kuin vanhoja siskoja, vaikka, uskomatonta kyllä, juuri vasta tavattiin. Vielä kehutaan ja halataan. On lämpöä. Ollaan opittu ja voimaannuttu.
Jo alkaa epäilyttää, onko sitä nainen ollenkaan. Tai suomalainen.
Autuaaksi lopuksi vielä viisaus, jonka eräskin putiikinpitäjä tunnustaa unohtaneensa valikoiduille asiakkaillensa oh-hoh-päivänsä tiimellyksessä täysin mainita: Kun näyttää hyvältä, niin tuntuu hyvältä. Ja kun tuntuu hyvältä, niin näyttää hyvältä.
Älä siis nainen unohda, että hyvältä, hyvältä, hyvältä ja hyvältä, niin hyvä tulee.
Onko arkipäivä perheen pyörittämistä, kiireisiä tilanteita, kokouksia, lounaita ja kiirettä? Voiko se olla myös aikaa harrastuksille, ystäville, rauhallinen hetki kahvikupin ääressä, hemmottelua ja juhlia? YLE TV1:n uusi sarja Oh-hoh mikä päivä! antaa kevään aikana kysymyksiin 15 erilaista vastausta."
Ei, ei, ei, joo, mutta ei mitään liikelounaita, ei.
Suomalainen nainen vastaan kotitöistä ja lasten perään kuikuilusta. Koska suomalainen nainen on lisäksi myös ihan oikeissa töissä johdon assistenttina (entinen sihteerikkö), on koko ajan kamala kiire. Ja mainittiinko jo, että elämä on kaikin puolin kiireistä.
Suomalaisella naisella pitää olla myös omaa aikaa. Jooga, sisustuslehdet, lukupiiri, ikebana-kurssi ja kauppailu. Kahvi pentikkupista ja pieni sininen konvehti. Valkoinen muhkea nojatuoli ja viisaita kaunokirjoja pienellä apupöydällä siinä ihan vieressä. Lukulampun keltainen valo. Arjen pieni ilo. Toisinaan ihon puhdistus ja manikyyri. Hieronta. Teatteria tyttöjen kesken ja Samuli Edelmann kirkossa. Syksyisin punaisia rapuja. Pittoreskit kattaukset suoraan sivulta 78. Harkitun huolettamasti solmittu nauha lautasliinojen ympärillä. Kukka-asetelmat omaa käsialaa. Menu pienissä nipsupidikkeissä, pienille lappusille pienellä printattuna. Alku, pää, jälki ja juomat. Kotelomekko ja tulipunainen huivi. Uudet alekengät kultaisella kanta-asiakaskortilla.
Itse oh-hoh-ohjelmassa seurataan ensinnä kiireinen naispäivä, jonka seurannan päätteeksi päivän pää, seesteinen julkkisrouva, istahtaa korean salin (naisasialiitto Unionin tiloja!?) sohvalle myöntelemään, että onhan se välillä vaikeaa yhdistää sitä ja tätä. Tunnelmallisen köökin puolella rouvan vaiheista kiinostuneet tavisnaiset kommentoivat aavistuksen vaikeasti - ja epäilemättä käskystä - pitkän päivän kulkua ja korean salin keskustelun alkua. Eikä aikaakaan, kun jo päästään ihan koko joukolla puhelemaan säädyllisen syvällisiä. Kilistellään kuohuvalla. Lasin reunaan jää punainen jälki. Myhäillään joka suuntaan. Ollaan kuin vanhoja siskoja, vaikka, uskomatonta kyllä, juuri vasta tavattiin. Vielä kehutaan ja halataan. On lämpöä. Ollaan opittu ja voimaannuttu.
Jo alkaa epäilyttää, onko sitä nainen ollenkaan. Tai suomalainen.
Autuaaksi lopuksi vielä viisaus, jonka eräskin putiikinpitäjä tunnustaa unohtaneensa valikoiduille asiakkaillensa oh-hoh-päivänsä tiimellyksessä täysin mainita: Kun näyttää hyvältä, niin tuntuu hyvältä. Ja kun tuntuu hyvältä, niin näyttää hyvältä.
Älä siis nainen unohda, että hyvältä, hyvältä, hyvältä ja hyvältä, niin hyvä tulee.
Tunnisteet:
keskiluokkaisuudesta,
mediasta,
naiseudesta,
naistenlehdistä
torstai 15. toukokuuta 2008
"Ei joka laukunkantajalle"
"Louis Vuitton tarjosi harvoille ja valituille juhlaillallisen vanhassa höyryjunassa."
"Isolla rahalla olisimme voineet vaikka vuokrata Versaillesin ja järjestää juhlat siellä, mutta emme halunneet."
(Glorian koti, kuluva vuosi, kuluva kuukausi, sivu 32)
Louis Vuitton viestittää, ettei kallis olekaan välttämättä kauneinta. Asiasta on peräti helppoa olla yhtä mieltä, ihan jo laukkulafkan omiakin tuotteita ajatellen. Köyhäilyn kursailemattoman kauneuden kiehtomana omistankin Glorian lehtiperheen äideille, tyttärille ja sisarille sievän saivarrustauksen:
Radiossa setä sanoi, ettei ylellisyyskulutus pienissä määrin mikään paha ole. Toisaalta täti tyrmäsi, että no onhan se nyt ihan ihmeen paha. Että syntyy väistämättä "piirejä", jotka kadottavat yhteytensä ultraluksukseen ulottumattomille ulkokehille. Ei mitään ymmärrystä enää ruotsalaisketjujen tekonahkaisuuksista. Koko kantovälinemaailma on yhtä monogrammikuviota. Ja siellä osataan kyllä tehdä eroja. Autenttinen monogrammi erottuu alta aikayksikön niistä pikkukuvioista, joita kujilla kaupitellaan korvikkeeksi köyhille. Ei aikaakaan, kun monogrammilaukut jo käyvät omia koulujaan, kuluttavat keskenään omaa korkeaa kulttuuriaan, käyttävät yksinomaan omia yksityisiä terveyspalveluitaan, kulkevat käsikynkkää kaltaistensa kansoittamia katuja koskaan kaatumatta ja keskustelevat kielellä, jota kapinen kassi ei saata suomekseen sanoa. Hyvästi hiipuvat hyvinvoinnin kuolonhoureet. Kassit ja laukut keinuvat kohtaamatta kohti kaukaisia kohtaloitaan. Ken elää, se näkee.
Henkilökohtaisesti, yksi on kuitenkin varmaa. Kassi ei koskaan kädestäni kirpoa. Synnyin kassin kantajaksi. Kassiini käperryn kuolemaan. Sillä en piittaa pikkukuvioista, en aidoista, en leluista. Vaan suurten linjojen olen lumojen lamauttama, kahvipussikassi käteni kantama. Brazil on se merkiltään, ja aito sellainen. Ruokatorvensyövän syömän paappani luottomerkkinen. Tuo kelmeä kiilto keltaisen ja vihreän vie mieleni tiskipöytään armaan isoisän. Kas, on siinä termospullo kahvilla täytetty, vieressään sätkäkieräytin niin monasti käytetty. Karhea Rizla-paperi ja aamulihapiirakka. Juissi-mehua juon paksusta, paksusta mukista. Tämä Paappani, hän on sankari, hän elokuvia nauhoittaa. VHS on formaatti ja sisältö tietenkin toimintaa. Intohimolla suuntaa hän haasteisiin, joita monikanavaisuus aiheuttaa. Siis kuinka toimia, kun monta elokuvaa kerralla tulisi tallentaa. Vaan lihapiirakan pyhyyttä ei saata videokokoelmakaan kuunaan ohittaa, syödessä ei katsella kuin korkeintaan kauneutta, joka keittiön seinää koristaa. Puulevy on muotoinen lehmäntaljan, ja siihen liimasi aikoinaan paappani kuvasarjan. Mummani, tätini, itseni, siskoni. Keskellä maalarinteippi. Siinä tikkukirjaimin seisoo "Meirän naiset". Mummani ja tätini kovin isorintaiset. Rintojen kasvua paappani seuraakin, mutta ymmärtää lopettaa ennen kuin varsinaisesti ne kasvavat isommin. Katsella voi myös pöydän vahakankaan kukkaa, tai kelloradiota, joka kellastuessaan valkoisensa hukkaa. Tai muropakettitarraa, jonka liimasin kaapin oveen myrkynvihreään. Sen laitoin potkun jälkeä peittämään. Tarran Mikki ja Minni autoilevat kohti onneaan. Paappani sanoi, ettei niin oikeasti käy. Vain piirretyissä elämästä palkitaan.
Päätän toteamalla minäkin, että isolla rahalla olisin voinut ostaa Louis Vuittonin ja korvata sillä kahvikassini, mutta en halunnut. Syyn osalta voinen yhtyä Glorian haastattelemaan Flemming Falleseen. "Halusimme jotain ainutketaista." Elämä on.
"Isolla rahalla olisimme voineet vaikka vuokrata Versaillesin ja järjestää juhlat siellä, mutta emme halunneet."
(Glorian koti, kuluva vuosi, kuluva kuukausi, sivu 32)
Louis Vuitton viestittää, ettei kallis olekaan välttämättä kauneinta. Asiasta on peräti helppoa olla yhtä mieltä, ihan jo laukkulafkan omiakin tuotteita ajatellen. Köyhäilyn kursailemattoman kauneuden kiehtomana omistankin Glorian lehtiperheen äideille, tyttärille ja sisarille sievän saivarrustauksen:
Radiossa setä sanoi, ettei ylellisyyskulutus pienissä määrin mikään paha ole. Toisaalta täti tyrmäsi, että no onhan se nyt ihan ihmeen paha. Että syntyy väistämättä "piirejä", jotka kadottavat yhteytensä ultraluksukseen ulottumattomille ulkokehille. Ei mitään ymmärrystä enää ruotsalaisketjujen tekonahkaisuuksista. Koko kantovälinemaailma on yhtä monogrammikuviota. Ja siellä osataan kyllä tehdä eroja. Autenttinen monogrammi erottuu alta aikayksikön niistä pikkukuvioista, joita kujilla kaupitellaan korvikkeeksi köyhille. Ei aikaakaan, kun monogrammilaukut jo käyvät omia koulujaan, kuluttavat keskenään omaa korkeaa kulttuuriaan, käyttävät yksinomaan omia yksityisiä terveyspalveluitaan, kulkevat käsikynkkää kaltaistensa kansoittamia katuja koskaan kaatumatta ja keskustelevat kielellä, jota kapinen kassi ei saata suomekseen sanoa. Hyvästi hiipuvat hyvinvoinnin kuolonhoureet. Kassit ja laukut keinuvat kohtaamatta kohti kaukaisia kohtaloitaan. Ken elää, se näkee.
Henkilökohtaisesti, yksi on kuitenkin varmaa. Kassi ei koskaan kädestäni kirpoa. Synnyin kassin kantajaksi. Kassiini käperryn kuolemaan. Sillä en piittaa pikkukuvioista, en aidoista, en leluista. Vaan suurten linjojen olen lumojen lamauttama, kahvipussikassi käteni kantama. Brazil on se merkiltään, ja aito sellainen. Ruokatorvensyövän syömän paappani luottomerkkinen. Tuo kelmeä kiilto keltaisen ja vihreän vie mieleni tiskipöytään armaan isoisän. Kas, on siinä termospullo kahvilla täytetty, vieressään sätkäkieräytin niin monasti käytetty. Karhea Rizla-paperi ja aamulihapiirakka. Juissi-mehua juon paksusta, paksusta mukista. Tämä Paappani, hän on sankari, hän elokuvia nauhoittaa. VHS on formaatti ja sisältö tietenkin toimintaa. Intohimolla suuntaa hän haasteisiin, joita monikanavaisuus aiheuttaa. Siis kuinka toimia, kun monta elokuvaa kerralla tulisi tallentaa. Vaan lihapiirakan pyhyyttä ei saata videokokoelmakaan kuunaan ohittaa, syödessä ei katsella kuin korkeintaan kauneutta, joka keittiön seinää koristaa. Puulevy on muotoinen lehmäntaljan, ja siihen liimasi aikoinaan paappani kuvasarjan. Mummani, tätini, itseni, siskoni. Keskellä maalarinteippi. Siinä tikkukirjaimin seisoo "Meirän naiset". Mummani ja tätini kovin isorintaiset. Rintojen kasvua paappani seuraakin, mutta ymmärtää lopettaa ennen kuin varsinaisesti ne kasvavat isommin. Katsella voi myös pöydän vahakankaan kukkaa, tai kelloradiota, joka kellastuessaan valkoisensa hukkaa. Tai muropakettitarraa, jonka liimasin kaapin oveen myrkynvihreään. Sen laitoin potkun jälkeä peittämään. Tarran Mikki ja Minni autoilevat kohti onneaan. Paappani sanoi, ettei niin oikeasti käy. Vain piirretyissä elämästä palkitaan.
Päätän toteamalla minäkin, että isolla rahalla olisin voinut ostaa Louis Vuittonin ja korvata sillä kahvikassini, mutta en halunnut. Syyn osalta voinen yhtyä Glorian haastattelemaan Flemming Falleseen. "Halusimme jotain ainutketaista." Elämä on.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)