Eräässäkin blogissa käydään kiintoisaa keskustelua, johon itsekin uskaltauduin osallistumaan.
Verot. Oisko kiva, jos niitä sais tavalla tai toisella maksaa lisää? Oisko kiva päättää, kuka niitä lisiä saa? Oisko kiva ajatella, että tuon koulun/sairaalan/julkiliikennevälineen/kirjaston kohtaloihin olen puuttunut omalla joukosta erottuvalla (mikä määre nykyisin nostaa minkä hyvänsä asian arvoa arvaamattomaksi) panoksellani?
Enpä tosiaan tiedä, mutta jotenkin tulee olo, että voisko tuon varakkaiden hyväntekeväisyysitseilmaisun pitää kuitenkin kaikkien kansanosien yhteisestä asiasta, verotuksesta, erillään? Siitä samasta, joka ei lähtökohdistaan (hyvin syvässä mielessä) johtuen suostu tunnistamaan yksilöä, ei yksilön toiveita, tarpeita tai motiiveja. Olet anonyymi tulo, jota tarkan ja tasa-arvoisen taulkon mukaan karsitaan. On vapauttavaa tietää, että ainakin yhdessä asiassa ei voi kukaan koskaan millään päteä. Kaikilta otetaan, mutta kukaan ei anna. Ei sankareita, eikä kiitollisia köyhiä.
Lohdutukseksi niille, joilla rahat polttelevat tahdon jakaa -taskun pohjia. Epäilemättä on olemassa vapaaehtoisveroja korvaavia tapoja jo tällä hetkellä uhrata itsestään hyvälle. Onneksi niissäkin on toistaiseksi myös varakkuustasosta välittämättömiä valittavana. Ihan ensimmäisena mieleen tulee tietenkin -edullinen, mutta mittaamattoman arvokas teko- äänestäminen. Äänestyskopissa saa, ja suorastaan pitää, päästää yksilönsä valloilleen. Jos viisaasti tahdot ja valitse, saat ehkä tulevaisuudessa maksaa lisää veroja.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste politiikasta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste politiikasta. Näytä kaikki tekstit
perjantai 28. marraskuuta 2008
torstai 25. syyskuuta 2008
Si vis pacem, para bellum.
Jos haluat rauhaa, osta parabellumi.
Opiskellut kaikkiaan kuutta vierasta kieltä. Ei tosin mairittelevalla menestyksellä. Jos muisti on mallia "tarina", eikä "nimet ja vuosiluvut", käy sanaston kartuttaminen ja mieleenpalauttaminen työstä. Ja työtä sitä karttelee ihan mielikseen.
Mutta, kielten opiskelu se on mielenkiintoista, vaikka ei mitään oppisikaan. Jokaiseen kieleen liittyy huvittavia yksityikohtaisuuksia ja lisäksi avartava ja omaperäinen ajattelutapa. Kielihän on ajattelun väline. Mitä enemmän erilaisia kieliä, sitä enemmän erilaisia ajatuksia. Sen parempi.
Mutta, mitä mitä mitä. Jo keväällä uutisoitiin, että valinnaiskielten tilanne on kunnissamme heikko. Yhä harvempi suurehkokaan kaupunki tarjoaa pitkän englannin vaihtoehdoksi edes sitä saksaa - venäjästä, espanjasta, ranskasta tai italiasta puhumattakaan. Isoimmat kaupungit karsivat kielivalikoimaa eksoottisimmasta päästä. Mikään laki ei ole estämässä mitään. Tympeää ja ennen kaikkea, lyhytnäköistä. Kaikki maailman ihmiset eivät toistaiseksi puhu englantia, etenkään äidinkielenään. Yksi yhteinen kieli ei myöskään liene kovin tarkoituksenmukainen tavoite edellä mainitusta syystä. Yksi kieli, yksi mieli. Yksi mieli, yksi ajatus. Yksi ajatus, yksi ratkaisu. Yksi ratkaisu, yksi mahdollisuus onnistua.
Eikä tässä vielä tokikaan kaikki. Takaovesta valui tietoa helsinkiläislukiosta, jossa vielä kymmenen vuotta sitten tarjottiin eräässäkin oppiaineessa kahtatoista soveltavaa kurssia. (Soveltavat kurssit voivat olla esimerkiksi tiettyyn teemaan peruskursseja syemmin keskittyviä opintokokonaisuuksia tai oppiaineitten välisiä rajoja rikkovia integraatiokursseja.) Kaksitoista supistui supistumistaan, kunnes nyt jäljellä on kokonainen puolikas, abikurssinen.
Samaan aikaan puhutaan yleisesti siitä, että oppilaan valinnanvapauden (vapaus valita vähän kaikessa sivistymisen sijasta paljon muutamassa-sivistys) tulisi lisääntyä. Eli, tarjonta supistukoon, valinnanvapaus kasvakoon! Onko olemassa ristiriita? Ei, sillä unohdin, että turhien kielten turhat tunnit sekä oppilaiden ja opettajien hyvin motivoivina kokemat soveltavat kurssit ovat pelkkää pointitotnta puuhastelua, joka ansaitseekin tulla poispyyhityksi maailman kilpailukykyisimmän kansan lähimuistista. Niillä turhuuden oppitunneilla ei nosteta bruttokansantuotetta ennennäkemättömään nousuun. Ja sehän on, jos ei elämän, niin ainakin valtaosan elämästä, tarkoitus.
Suomen nuoret, tehkää palvelus kansakunnallenne. Opiskelkaa huolella välttämättömät englantinne (kansainvälisyys), matematiikkanne (uusi nokia) ja äidinkielenne (tiedotus ja markkinointi), jonka jälkeen voitte kätevästi välttää turhan yleissivistyksen ja erikoistua erikoistumiseen asiallisilla, valtakunnallisilla, opetussuunnitelman tarkoin säätelemillä kursseilla. Ja tätähän te yksilöiden lapset nimenomaan halusitte, vapautta valita ja yksilöllisiä opintopolkuja.
En osta parabellumia, mutta sotaan valmistaudun. Sotaan hyödyttömyyden puolesta.
Opiskellut kaikkiaan kuutta vierasta kieltä. Ei tosin mairittelevalla menestyksellä. Jos muisti on mallia "tarina", eikä "nimet ja vuosiluvut", käy sanaston kartuttaminen ja mieleenpalauttaminen työstä. Ja työtä sitä karttelee ihan mielikseen.
Mutta, kielten opiskelu se on mielenkiintoista, vaikka ei mitään oppisikaan. Jokaiseen kieleen liittyy huvittavia yksityikohtaisuuksia ja lisäksi avartava ja omaperäinen ajattelutapa. Kielihän on ajattelun väline. Mitä enemmän erilaisia kieliä, sitä enemmän erilaisia ajatuksia. Sen parempi.
Mutta, mitä mitä mitä. Jo keväällä uutisoitiin, että valinnaiskielten tilanne on kunnissamme heikko. Yhä harvempi suurehkokaan kaupunki tarjoaa pitkän englannin vaihtoehdoksi edes sitä saksaa - venäjästä, espanjasta, ranskasta tai italiasta puhumattakaan. Isoimmat kaupungit karsivat kielivalikoimaa eksoottisimmasta päästä. Mikään laki ei ole estämässä mitään. Tympeää ja ennen kaikkea, lyhytnäköistä. Kaikki maailman ihmiset eivät toistaiseksi puhu englantia, etenkään äidinkielenään. Yksi yhteinen kieli ei myöskään liene kovin tarkoituksenmukainen tavoite edellä mainitusta syystä. Yksi kieli, yksi mieli. Yksi mieli, yksi ajatus. Yksi ajatus, yksi ratkaisu. Yksi ratkaisu, yksi mahdollisuus onnistua.
Eikä tässä vielä tokikaan kaikki. Takaovesta valui tietoa helsinkiläislukiosta, jossa vielä kymmenen vuotta sitten tarjottiin eräässäkin oppiaineessa kahtatoista soveltavaa kurssia. (Soveltavat kurssit voivat olla esimerkiksi tiettyyn teemaan peruskursseja syemmin keskittyviä opintokokonaisuuksia tai oppiaineitten välisiä rajoja rikkovia integraatiokursseja.) Kaksitoista supistui supistumistaan, kunnes nyt jäljellä on kokonainen puolikas, abikurssinen.
Samaan aikaan puhutaan yleisesti siitä, että oppilaan valinnanvapauden (vapaus valita vähän kaikessa sivistymisen sijasta paljon muutamassa-sivistys) tulisi lisääntyä. Eli, tarjonta supistukoon, valinnanvapaus kasvakoon! Onko olemassa ristiriita? Ei, sillä unohdin, että turhien kielten turhat tunnit sekä oppilaiden ja opettajien hyvin motivoivina kokemat soveltavat kurssit ovat pelkkää pointitotnta puuhastelua, joka ansaitseekin tulla poispyyhityksi maailman kilpailukykyisimmän kansan lähimuistista. Niillä turhuuden oppitunneilla ei nosteta bruttokansantuotetta ennennäkemättömään nousuun. Ja sehän on, jos ei elämän, niin ainakin valtaosan elämästä, tarkoitus.
Suomen nuoret, tehkää palvelus kansakunnallenne. Opiskelkaa huolella välttämättömät englantinne (kansainvälisyys), matematiikkanne (uusi nokia) ja äidinkielenne (tiedotus ja markkinointi), jonka jälkeen voitte kätevästi välttää turhan yleissivistyksen ja erikoistua erikoistumiseen asiallisilla, valtakunnallisilla, opetussuunnitelman tarkoin säätelemillä kursseilla. Ja tätähän te yksilöiden lapset nimenomaan halusitte, vapautta valita ja yksilöllisiä opintopolkuja.
En osta parabellumia, mutta sotaan valmistaudun. Sotaan hyödyttömyyden puolesta.
Tunnisteet:
esineellistämisestä,
kielestä,
koulusta,
opiskelusta,
politiikasta,
sivistyksestä,
subjektiudesta,
vapaudesta
sunnuntai 7. syyskuuta 2008
Ei saa unohtaa, leikittäiskö viisaampaa
"Jäädä saat julma maa
kun emme enää nyt jaksaneet
Meidät saa unohtaa
jos emme tarpeeksi maksaneet"
-Leevi And The Leavings: Pimeä tie, mukavaa matkaa
Viikolla saatiin lukuja. Viinaveroalen jälkeen pulloperäiset kuolemat lisääntyneet seuraavasti: naiset 30 prosenttia, miehet 16.
Yksi niistä oli minun.
Keskeinen hallituspuolue ei halua toistaiseksi tehdä muutoksia veroon, sillä varmuutta positiivisista vaikutuksista ei ole. Keskeinen ei ole yhtä kuin Keskusta.
kun emme enää nyt jaksaneet
Meidät saa unohtaa
jos emme tarpeeksi maksaneet"
-Leevi And The Leavings: Pimeä tie, mukavaa matkaa
Viikolla saatiin lukuja. Viinaveroalen jälkeen pulloperäiset kuolemat lisääntyneet seuraavasti: naiset 30 prosenttia, miehet 16.
Yksi niistä oli minun.
Keskeinen hallituspuolue ei halua toistaiseksi tehdä muutoksia veroon, sillä varmuutta positiivisista vaikutuksista ei ole. Keskeinen ei ole yhtä kuin Keskusta.
Tunnisteet:
alkoholismista,
ihmisarvosta,
jakautuvasta kansasta,
kuolemasta,
perheestä,
politiikasta
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)