Näytetään tekstit, joissa on tunniste avarakatseisuudesta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste avarakatseisuudesta. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 28. tammikuuta 2009

Valtion viralliset kasvatusohjeet

Jaakko Heinimäki, teologi ja vapaa toimittaja Jumalan armosta, päättää tämänpäiväisen kolumninsa Metrossa täsmälleen näin:

Miksi vanhemmat puhuvat lapselleen? Eikö jokaisen pitäisi saada itse valita, mitä kieltä haluaa puhua? Eikö olisi kunnioittavampaa lasta kohtaan olla opettamatta hänelle äidin tai isän kieltä?
Miksi vanhemmat esittelevät lapselleen omia ystäviään? Eikö jokaisen pitäisi saada itse valita, kenen kanssa seurustelee? Miksi vanhemmat vetävät pienet lapsensa omaan elämänmuotoonsa? Mikä oikeus aikuisella on osoittaa lapselle, mikä hänen mielestään on arvokasta ja oikein? Eikö lapsen pitäisi saada päättää sellaisesta itse?
Ongelma on siinä, että milläs päätät, jos olet pussissa kasvatettu?

Heinimäen teksti viittaa isoon itkuun ja helvetilliseen hammastenkiristelyyn, jonka lapsille suunnattu nettikirkko on ennättänyt muutamassa viikossa herättää. Eräät meistä kun ovat syvästi suruissaan meneillään olevasta pienten ja viattomien viettelyksestä. Pelastakaamme toki lapset Jeesukselta!

Vakinaisesti vaikeroivilta vapaa-ajattelijoilta usein kuitenkin unohtuu kaikessa tohkauksessaan se tärkein: Minne lapset Hyvältä paimeneltaan pitäisi pelastaa ja etenkin, millä perusteella juuri sinne? Kun pussikin on paikka, eikä ollenkaan tyhjiö. Ja vaikka se olisi tyhjiökin, niin missäpä on se jumalattomien Jumala, joka kykenee jakamaan asiassa erehtymätöntä oikeutta, määräten kaikki valtiomme viralliset lapset juuri siihen "neutraaliin" ja "kriittistä ajattelua" kovasti kehittävään tyhjiöpussiin kasvamaan, ja suunnilleen vain siksi, että se nyt sattuu olemaan jotenkin paras vaihtoehto, koska minä vähän niin kuin sanon niin ja mun kaveritkin on muuten ihan samaa mieltä.

Mikä despootti! Nyt lähtee ihan syystä hullunkurisen Hitler-Stalin-perheen kortit pöytään.

lauantai 18. lokakuuta 2008

Unelmien friikkisirkus

-Miksi et juo?
-Koska en ole toistaiseksi keksinyt hyvää syytä juoda.
-Vähän kuin solarium?
-Joo. Olen absolutisti siinäkin suhteessa.
-Entä vielä muussakin?
-En punge lähijunaan ennen kuin poistuvat ovat poistuneet. En mene edes vähääkään vaikeuttamaan heidän poistumistaan.
-Oletko kokeillut?
-Olen. Myöhästyin silti töistä.
-Ei vaan...
-Jaa, olen.
-Ja...
-En edelleenkään käsitä, miksi joisin jotakin, jonka mausta melkein pidän, ja jonka vaikutuksista käyttäytymiseeni en pidä alkuunkaan.
-Kysytäänkö asiasta usein?
-Sen vain sanon, etten ole juuri keskustellut säästä.
-Häiritseekö se?
-Ketä muka kyrsisi kauniin kelin sijaan kertoa ikiomasta itsestään.


Elävästä kirjastosta lainataan oikeita ihmisiä. Raivoraitis, transvestiitti, cp-vammainen, naispappi... Laina-aika parikymmentä minuuttia. Palautus vähintään yhtä hyvässä kunnossa kuin lainattaessa.
Tämän kaltainen kehollisten kirjojen lainasto on toteutettu toistaiseksi ainakin Sorin Sirkuksessa Tampereella. Eläkäämme toivossa, että jatkoa seuraisi viljalti. Toiminnasta voisi tehdä kaikin mokomin myös lakisääteisen. Päiväkotiryhmät ja koululuokat tutustumaan elävään kirjastoon siinä missä elämättömäänkin. Koulunsa käyneille velvollisuus viettää vähintään kolme kertaa kaksikymmentä minuuttia elävän ennakkoluulonsa kera kerran vuodessa. Siedätyshoitoa sietämättömyyteen.

Kenet itse lainaisin? Sunnuntaiabsolutistina ja naispappeutta lähinnä pappeutena lähestynvänä edellä mainituista esimekeistä transvestiitti ja cp-vammainen vetäisisivät sisimmästäni sen pitemmän kysymyssikermän. Ja jos listalta vain löytyy, lainaisin lisäksi seuraavat teokset, noin alkajaisiksi: Ikäiseni lestadiolaisvaimon. Väkivaltarikoksesta tuomitun. Esperantoa äidinkielenään puhuvan. Skientologin. Korkeasti koulutetun prostituoidun. Autistin. Teiniäidin. Viisi kertaa avioeronneen. Kuurosokean. Kolmen tunnin yöunilla toimeentulevan. 7-päiväätoimittajan. Patologin. Omaisuutensa hyväntekeväisyyteen lahjoittaneen. Sateenkaariperheessä kasvaneen heteron. Kalliisiin ja selkeästi näkyviin tuotemerkkeihin pukeutuvan. Riimunavetan omistajan. Hirveän hoitovirheen tehneen lääkärin. Ikäiseni leukemiaa sairastavan. Lapsensa alle vuoden ikäisenä päiväkotiin laittaneen. Nuoren iskelmälaulajan. "Eheytyneen" homon. Sisäkkönä toimineen. Raiskauksesta alkunsa saaneen lapsen äidin. Mitäs me spartalaiset -elokuvalle vilpittömästi nauraneen. Papin, joka ei usko yliluonnolliseen. Sodan aikana pika-avioliiton solmineen. Ikäiseni suomenruotsalaisen. Burkhaan pukeutuvan suomalaisnaisen. Viipurissa asuneen. Lainakohdun omistajan. Vaimonsa vammaisen lapsen vuoksi jättäneen. Miehensä/naisensa intiimikohtauksia kestämättömän näyttekijän puolison. Taikurin. Ja, työikäisen naisen, joka antaa parta- ja viiksikarvojensa kasvaa.

Miksi tunnen itseni sosiaalipervertikoksi? Elääkö minussakin muinainen matalamieli, joka nauttii kauhistellessaan kyttyräselkäistä lasta kaltereiden takana?
Ehkäpä elävä kirjasto ajaisi oleellisimman asiansa juuri kaltaisteni kohdalla. Vapaasta ja vakaasta tahdostaan kohdattavissa oleva kyttyräselkä kertoo ja minä kuuntelen. Ei kaltereita kumpaankaan suuntaan. Kasvotusten käy kauhistelu kovin hankalaksi.

keskiviikko 10. syyskuuta 2008

Jos otat, et ole

Satasessa kannetaan tekstarilla huolta Töölön tilasta. Kaksikymmentä prosenttia kodittomista on tarkoitus sijoittaa alueelle. Samaten kyseisen ihmisryhmän keskitetyt palvelut. Huonopa on paikanvalinta, sillä "Puistokemistejä" on viestin väittämän mukaan alueella jo nyt riittämiin.

No, jokunen. Möin kesällä kaljaa kulmilla.

Nimimerkki herättää huomion. Huolestunut äiti. "Äiti" - avain kovimpiinkin myötätunnon kolkuttaviin oviin. En omasta puolestani, mutta tuon pienen ja puolustuskyvyttömän. Sen sielun haituvatukkaisen tyhjän taulun, jonka riveille kirjoitetaan haavoittavia sanoja sammuneista sedistä vain kuolleen emosuden sydämeni yli.

Tiedänpä äidin, joka huolimatta ruskeasta pullohelvetistä appiukkonsa alakaapeissa, antoi miehen olla isoisä ilman alituista alkometritestausta. Loppu oli mäenlaskua plastiikkapusseilla, hierottuja parransiemeniä, nyrkkeilyä käsikellukkeilla, aikaisia aamuja, nauhoitettuja Riemukuplia, herjoja kassalla, kauppojen hierontaa naapurin kellosepällä, lähiöleikkipuistoja, väkeviä kurkkupastilleja, kuntopyöräspurtteja. Lopultakin melko tavallisia asioita. Ainoita. Ja parhaita.

Onneksi on äitejä, jotka eivät ole huolestuneita.


P.S. Piti vielä Sanomani. Missä lienee se kodittomille kodiksi kelpaava kaupunginosa, jonka lapset vähiten vahingoittuvat humalatilaisen huomatessaan? "Huolestunut äiti" ei ottanut kantaa. Sieluni puolesta kiitän siitä.