Eräs on kerännyt ulkoiskeskeisten blogien tyyppipiirteitä. Lista jaksaa huvittaa, vaikka samalla sortuukin selittämättömiin stereotypioihin. Mistä kuusta ja maasta kumpuaakaan se oletus, että juuri muotiblogien tyyli edutaisi sitä elämälle vierainta persoonallista. Suurempaa luovaa kekseliäisyyttä näkee kyllä katsoessaan ikkunan kuin läppärin luukusta. Ja, jos on vaatteet/naama/hiukset-blogisti, jolla ei ole tyylillistä tajua tai sitäkään silmää, niin eipä kauan ole. Tässä yhteydessä taju ja silmä viittaavat kykyyn soveltaa (joskus harvoin jopa luoda) omiin ulkoistaan koskeviin valintoihin niitä konventioita, joita viiteryhmä (pukeutumisesta/naamasta/hiuksista kiinnostuneet, joita meitä tuntuu riittävän) välittää.
Omistan muuten ihan itsekin joitakin vaatteita. Ne on hankittu pääsääntöisesti sekä käytännöllisin että esteettisin perustein. Kuten ne kirkkaankeltaiset krokotiilitossut, joilla olen viileästi kulkenut aina pääkaupunkimme keskeisille kaduille saakka. Jopa niiden yli. Tossuissa on surrealismia yhtä paljon kuin mulkoilun kestävää mukavuuttakin. Ja muuta vielä. Niin, ostin ne kiiltävät trikoot, koska keinokuiduthan kestävät ja timanteista tytöt tykkää. Lisäksi punaisessa nahkatakissani on aitoa avaruushenkeä. Tai sitten se on vaan kasari, mikä sekin kyllä käy. Paljettipaitani on kuin ohutta posliinia. Pelkään, että jostain se kumminkin käytössä rikkuu. Mutta mitäpä sitten siitäkään, koska juuri elähtäneenä se ehkä onkin parhaimmillaan. Kuin sukkahousut tarkoitettuine silmänpakoineen. Siinä päivän asu.
Ei koskaan korkokenkiä, sillä korkokenkien "hyvät jalkaan" tarkoittaa korkokenkein "hyvää jalkaan". Kosmetiikkaa? Perus peitteet. Ja ripsiväri, koska vuosia sitten MeSiskot-lehdessä joku meikkitaiteilija oli mieltä, että ripsiväri mitään meikkiä vielä ole kuulkaa ollenkaan. Sitähän TULEE olla aina. Kyllä rouva. Huulipunaakin tapasin sitten "oikeasti meikatessani" käyttää, muta sekin juuri loppui lyhyeen, kun anopin viisi vuotta sitten itselleen liian synkkänä lahjoittama viininpuna ehtyi. Olen suunnitellut ostavani samanlaisen tilalle, mutta unohtanut, ettei maailma ole ihan niin pitkäjänteinen.
Niin. Hiuksetkin on nykyään. Got2b, ettei kukaan vaan kurtistaisi kauneudentajullista kulmakarvaansa.
Armoton esteetikko siis. Vähän niin kuin ne kaikki, joita kleninkikaupoissa kiertely ja kiertelynsä seurauksista kertoilu erityisesti kiinnostaa (tekijänä tai lukijana). Se on se elämäntapaesteetikon särkyväinen sielu, kaveruussuhde kauneuteen, joka on lupa kaikkeen ja muutamaan muuhunkin, kun ne oli niin hyvässä alessa.
Olkoon sitten niin. Mutta se, mikä on lupa voi olla myös perätön peruste sille luvalle. Missä ja milloin keksittiinkään se oivan näköisen ja omistamisen katkaisematon kohtalonyhteys? Milloin lakattiin voimasta mitään millekään, kun ollaan vaan niin?
Kuten kerrottu, olen itsekin. Juuri siksi tiedän, että on kokemaankykenemättömän paljon visuaalista parhautta, josta nauttiminen ei edellytä oman kynnyksen ylitse kantamista.
Siksi jokaiselle, joka väittää pukeutumisensa (=aika, voima, raha) perustuvan ensisijassa estetiikkaan, haluan lahjoittaa kuvan maailman mageimmasta vaatteesta ehkä ever. Etsikääpä se kuitenkin itse, koska lienette siinä hommassa epäilemättä lahjoittajaa kätevämpiä. Printatkaa yöpöydällenne (mustelaskun saa lähettää mulle). Ihailkaa aamuin ja illoin. Ja, jos visuaalisuusvajaus vaatii, vaikka vähän siinä välissäkin.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaatteista. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaatteista. Näytä kaikki tekstit
tiistai 11. marraskuuta 2008
sunnuntai 9. marraskuuta 2008
Varmanpäälle värien kanssa
Tuossa alkusyksyn sydämellä mies ostaa sattumalta jotakin lapselle tarkoitettua. Kommentoin, että tämäpä saattaa hyvin käydä sitten sille toukokuussa syntyvälle. Mies tuijottaa ja valahtaa kalpekasi. Ottaa tukensa keittiön työtasosta. Oivallan, ettei hän vielä liene kuullut uusimpia lähisuvun uutisia.
Onnellisia uutisia on viimeisen vuoden aikana riittänyt. Ei voi valittaa, sillä vauva on selittämättömyydessään tenhoava tuijotettava. Myöhemmin kävelyä ja kieltä opetellessaan yksinkertaisesti hauska. Ja lopulta muuttuu meidän muiden tapaan hyväksi tyypiksi, joita ei liene kenelläkään lähellään liikaa.
Vauvaan liittyvä selittämättömyyden sädekehä ei kuitenkaan rajoitu itse lapseen, vaan yltää myös aikuisiin lapsen ympärillä.
Ilouutisen ovat tuottaneet vauvattomalle tavallista (nolla) enemmän (muutama) käyntikertoja lastenvaateosastoille.
Ja aina vaan jaksaa hämmennyttää tunnettu tosiasia, että konservatiivisinta pukeutumista maassamme harjoittanevat, vaikkakin vailla omaa valintaansa, nimenomaan lapset. Luulisi, että joukostaerottuvuuden jouluna, joksi aikamme noin muuten näyttää juurikin kehkeytyneen, vosi joukosta siis erottua myös niiden yltiöyksilöllisten lasta koskevien vaatevalintojen kautta. Että markkinat todellakin olemassaolisivat.
Vaan ei. Esimerkiksi edes maltillisesti graafisia kuviointeja tai leikkauksia saa löytämättä hakea. Ja jo tuhannesti toisteltu tosiasia on jatkuvasti se, että varsinkin lastenvaateosastolla unisex on sitä ohuinta ja sukupuolittuneen pukeutumisen ääripäät sitä paksuinta. Tasapuolisuus laivastonsinisten ja ruusunpunaisten vauvojen välillä vallitsee kuitenkin ehdottomasti yhdessä asiassa. Musta väri. Tabu.
Onko kollektiivisessa alitajunnassamme vielä vahvana väreenä muisto kehtoonsa kuolleista, imeväisenä taivaan iloihin otetuista tai lie minkä Lilithin luokseensa kutsumista? Ei kuolemasta kielivää kalleimmalle.
Onnellisia uutisia on viimeisen vuoden aikana riittänyt. Ei voi valittaa, sillä vauva on selittämättömyydessään tenhoava tuijotettava. Myöhemmin kävelyä ja kieltä opetellessaan yksinkertaisesti hauska. Ja lopulta muuttuu meidän muiden tapaan hyväksi tyypiksi, joita ei liene kenelläkään lähellään liikaa.
Vauvaan liittyvä selittämättömyyden sädekehä ei kuitenkaan rajoitu itse lapseen, vaan yltää myös aikuisiin lapsen ympärillä.
Ilouutisen ovat tuottaneet vauvattomalle tavallista (nolla) enemmän (muutama) käyntikertoja lastenvaateosastoille.
Ja aina vaan jaksaa hämmennyttää tunnettu tosiasia, että konservatiivisinta pukeutumista maassamme harjoittanevat, vaikkakin vailla omaa valintaansa, nimenomaan lapset. Luulisi, että joukostaerottuvuuden jouluna, joksi aikamme noin muuten näyttää juurikin kehkeytyneen, vosi joukosta siis erottua myös niiden yltiöyksilöllisten lasta koskevien vaatevalintojen kautta. Että markkinat todellakin olemassaolisivat.
Vaan ei. Esimerkiksi edes maltillisesti graafisia kuviointeja tai leikkauksia saa löytämättä hakea. Ja jo tuhannesti toisteltu tosiasia on jatkuvasti se, että varsinkin lastenvaateosastolla unisex on sitä ohuinta ja sukupuolittuneen pukeutumisen ääripäät sitä paksuinta. Tasapuolisuus laivastonsinisten ja ruusunpunaisten vauvojen välillä vallitsee kuitenkin ehdottomasti yhdessä asiassa. Musta väri. Tabu.
Onko kollektiivisessa alitajunnassamme vielä vahvana väreenä muisto kehtoonsa kuolleista, imeväisenä taivaan iloihin otetuista tai lie minkä Lilithin luokseensa kutsumista? Ei kuolemasta kielivää kalleimmalle.
Tunnisteet:
kuolemasta,
lapsista,
myyteistä,
sukupuolieroista,
vaatteista
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)