Näytetään tekstit, joissa on tunniste muotiblogeista. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste muotiblogeista. Näytä kaikki tekstit

tiistai 11. marraskuuta 2008

Paperi pysyy halpana, vaikka sisältö siskoistuu. Eli ei kuvaa, kuvaus kyllä.

Eräs on kerännyt ulkoiskeskeisten blogien tyyppipiirteitä. Lista jaksaa huvittaa, vaikka samalla sortuukin selittämättömiin stereotypioihin. Mistä kuusta ja maasta kumpuaakaan se oletus, että juuri muotiblogien tyyli edutaisi sitä elämälle vierainta persoonallista. Suurempaa luovaa kekseliäisyyttä näkee kyllä katsoessaan ikkunan kuin läppärin luukusta. Ja, jos on vaatteet/naama/hiukset-blogisti, jolla ei ole tyylillistä tajua tai sitäkään silmää, niin eipä kauan ole. Tässä yhteydessä taju ja silmä viittaavat kykyyn soveltaa (joskus harvoin jopa luoda) omiin ulkoistaan koskeviin valintoihin niitä konventioita, joita viiteryhmä (pukeutumisesta/naamasta/hiuksista kiinnostuneet, joita meitä tuntuu riittävän) välittää.

Omistan muuten ihan itsekin joitakin vaatteita. Ne on hankittu pääsääntöisesti sekä käytännöllisin että esteettisin perustein. Kuten ne kirkkaankeltaiset krokotiilitossut, joilla olen viileästi kulkenut aina pääkaupunkimme keskeisille kaduille saakka. Jopa niiden yli. Tossuissa on surrealismia yhtä paljon kuin mulkoilun kestävää mukavuuttakin. Ja muuta vielä. Niin, ostin ne kiiltävät trikoot, koska keinokuiduthan kestävät ja timanteista tytöt tykkää. Lisäksi punaisessa nahkatakissani on aitoa avaruushenkeä. Tai sitten se on vaan kasari, mikä sekin kyllä käy. Paljettipaitani on kuin ohutta posliinia. Pelkään, että jostain se kumminkin käytössä rikkuu. Mutta mitäpä sitten siitäkään, koska juuri elähtäneenä se ehkä onkin parhaimmillaan. Kuin sukkahousut tarkoitettuine silmänpakoineen. Siinä päivän asu.
Ei koskaan korkokenkiä, sillä korkokenkien "hyvät jalkaan" tarkoittaa korkokenkein "hyvää jalkaan". Kosmetiikkaa? Perus peitteet. Ja ripsiväri, koska vuosia sitten MeSiskot-lehdessä joku meikkitaiteilija oli mieltä, että ripsiväri mitään meikkiä vielä ole kuulkaa ollenkaan. Sitähän TULEE olla aina. Kyllä rouva. Huulipunaakin tapasin sitten "oikeasti meikatessani" käyttää, muta sekin juuri loppui lyhyeen, kun anopin viisi vuotta sitten itselleen liian synkkänä lahjoittama viininpuna ehtyi. Olen suunnitellut ostavani samanlaisen tilalle, mutta unohtanut, ettei maailma ole ihan niin pitkäjänteinen.
Niin. Hiuksetkin on nykyään. Got2b, ettei kukaan vaan kurtistaisi kauneudentajullista kulmakarvaansa.

Armoton esteetikko siis. Vähän niin kuin ne kaikki, joita kleninkikaupoissa kiertely ja kiertelynsä seurauksista kertoilu erityisesti kiinnostaa (tekijänä tai lukijana). Se on se elämäntapaesteetikon särkyväinen sielu, kaveruussuhde kauneuteen, joka on lupa kaikkeen ja muutamaan muuhunkin, kun ne oli niin hyvässä alessa.
Olkoon sitten niin. Mutta se, mikä on lupa voi olla myös perätön peruste sille luvalle. Missä ja milloin keksittiinkään se oivan näköisen ja omistamisen katkaisematon kohtalonyhteys? Milloin lakattiin voimasta mitään millekään, kun ollaan vaan niin?

Kuten kerrottu, olen itsekin. Juuri siksi tiedän, että on kokemaankykenemättömän paljon visuaalista parhautta, josta nauttiminen ei edellytä oman kynnyksen ylitse kantamista.
Siksi jokaiselle, joka väittää pukeutumisensa (=aika, voima, raha) perustuvan ensisijassa estetiikkaan, haluan lahjoittaa kuvan maailman mageimmasta vaatteesta ehkä ever. Etsikääpä se kuitenkin itse, koska lienette siinä hommassa epäilemättä lahjoittajaa kätevämpiä. Printatkaa yöpöydällenne (mustelaskun saa lähettää mulle). Ihailkaa aamuin ja illoin. Ja, jos visuaalisuusvajaus vaatii, vaikka vähän siinä välissäkin.

maanantai 10. marraskuuta 2008

Minä sanoin minulle. Kirjoitin sen sinulle.

Olen pahasti eksynyt yksikön ensimmäiseen. Pyhä tarkoitukseni ei ollut koskaan kauppareissuja kauemmaksi poistua kolmannesta persoonasta. Tuli kavala käärme ja sanoi, että ootko todella tolla kannalla. Että omaa elämääsi et esittelisi. Kun sehän se ois niin makeeta maistaa ja suloista syödä.

Kuka meistä voisi vastustaa itseään.

Lankeemuksessani alastomuudessa, peitteistäni poispoikenneena muistelen, kuinka mielinkään niin kovin olla kuin se Kuvalehti (astua suoraan asialliseen asiaan halvemmalla paperilla), enkä yhtään Anna (kiertää, kaartaa kiiltävällä, yksilön kautta. Etsiä joka jumalan juttuun julkkis antamaan kasvoja, jos ei muulle, niin itselleen. Ja jos ei julkkista, niin syvällinen piirroskuva ja "ANNE, 42:" kertomaan, että näin menivät asiat mulla ja tältä se tuntui jätetyksi, otetuksi, hakatuksi, adoptoiduksi ja anopiksi tulla.)

Kavala käänne on kasvattanut kävijämääriä, huomaan napaani kaivellessani. Ketä kuolevaista voisi sekään kummastuttaa, kun kaikkien lukulistojen kärjessä koreilevat juuri ne, jotka kertovat, että tänään henkilökohtaisesti osasin tällaista täältä ja tällä hinnalla ostaa, ja keksin sen kaiken kukkuraksi tähän täältä ja tällä hinnalla ostamaani kokonaisuudeksi yhdistää.

Sieltä korkealta kerjäilen armokävijöitä tähän kivuliaan kuvattomaan "tänään tuli tällaista tästä itsestäni mieleen" -kyhäelmään.