Varmanpäälle värien kanssa

Tuossa alkusyksyn sydämellä mies ostaa sattumalta jotakin lapselle tarkoitettua. Kommentoin, että tämäpä saattaa hyvin käydä sitten sille toukokuussa syntyvälle. Mies tuijottaa ja valahtaa kalpekasi. Ottaa tukensa keittiön työtasosta. Oivallan, ettei hän vielä liene kuullut uusimpia lähisuvun uutisia.

Onnellisia uutisia on viimeisen vuoden aikana riittänyt. Ei voi valittaa, sillä vauva on selittämättömyydessään tenhoava tuijotettava. Myöhemmin kävelyä ja kieltä opetellessaan yksinkertaisesti hauska. Ja lopulta muuttuu meidän muiden tapaan hyväksi tyypiksi, joita ei liene kenelläkään lähellään liikaa.
Vauvaan liittyvä selittämättömyyden sädekehä ei kuitenkaan rajoitu itse lapseen, vaan yltää myös aikuisiin lapsen ympärillä.

Ilouutisen ovat tuottaneet vauvattomalle tavallista (nolla) enemmän (muutama) käyntikertoja lastenvaateosastoille.
Ja aina vaan jaksaa hämmennyttää tunnettu tosiasia, että konservatiivisinta pukeutumista maassamme harjoittanevat, vaikkakin vailla omaa valintaansa, nimenomaan lapset. Luulisi, että joukostaerottuvuuden jouluna, joksi aikamme noin muuten näyttää juurikin kehkeytyneen, vosi joukosta siis erottua myös niiden yltiöyksilöllisten lasta koskevien vaatevalintojen kautta. Että markkinat todellakin olemassaolisivat.
Vaan ei. Esimerkiksi edes maltillisesti graafisia kuviointeja tai leikkauksia saa löytämättä hakea. Ja jo tuhannesti toisteltu tosiasia on jatkuvasti se, että varsinkin lastenvaateosastolla unisex on sitä ohuinta ja sukupuolittuneen pukeutumisen ääripäät sitä paksuinta. Tasapuolisuus laivastonsinisten ja ruusunpunaisten vauvojen välillä vallitsee kuitenkin ehdottomasti yhdessä asiassa. Musta väri. Tabu.

Onko kollektiivisessa alitajunnassamme vielä vahvana väreenä muisto kehtoonsa kuolleista, imeväisenä taivaan iloihin otetuista tai lie minkä Lilithin luokseensa kutsumista? Ei kuolemasta kielivää kalleimmalle.