Niin metsä vastaa kuin puulle huudetaan

Tapahtui elämäntyyliblogissa:

1. Nimimerkki nenna kommentoi:

susta saa kyllä nykyään kunnon johanna tukiais-vibat, sen verran tuhdissa kunnossa oot ! ja kyllä, tiedetään että olet raskaana, my anyways, HUHHUH ! :´D

2. Blogisti suhtautuu kommenttiin sen ansaitsemalla vakavuudella ja ihailtavalla itseironialla julkaisten kaksi marjaa -tyypin postauksen.

3. Lukijat varmistavat reaktiollaan, että lapsi saa sen, mitä lapsella on tapana etsiä, tavalla tai varsinkin sillä toisella: jakamattoman huomion. En viittaa tässä kohdin sikiöön, joka tapaukseen löyhästi liittyy.
Henkilökohtaisesti saan muhevan muistutuksen siitä, että kanssasisareni yhteisessä naiseudessamme osaavat sittenkin yllättää, vaikka aika-ajoin erehdyn pitämään meitä tavattoman tylsinä. Sitä tunteiden, arvoarvostelmien ja itse asioiden luovaa ja ehdottoman spontaania sekasotkua, johon toden totta kykenemme, en kenties koskaan lakkaa hengitystäni pidätellen ihailemasta. Tässä noukkimani huomiohelmet:

A) Erään ulkonäköön kohdistuvaa hyökkäystä vastaan käydään erään toisen ulkonäköön kohdistuvalla hyökkäyksellä. Henkilöllä, johon jälkimmäinen hyökkäys kohdituu ei ole suoranaista tekemistä asian kanssa.

B) Edellä mianitun, asiaan suoranaisesti liittymättömän, henkilön ulkonäkö sekoitetaan paitsi pukeutumis- ja ehostustyyliin, myös henkisiin ominaisuuksiin: "Toinen nyt kuitenkin on klassisen kaunis ja älykäs nainen ja toinen julkisuudenhakuinen tyrkky. Jokainen anonyymi voikin sitten omassa pienessä päässää miettiä että kumpi on kampi." MOT. "Anonyymi", johon lainauksessa viitataan ei muuten tarkalleen ottaen ollut anonyymi, vaan "nenna", kuten edellä on todettu.

C) "JOHANNA TUKIAINEN!?!? Anteeksi nyt vaan mutta voisikohan joku valottaa minulle, että mistähän kohtaa teissä on yhtään mitään samaa näköä??"
Ilomielin!! Kuvien nopeassa tarkastelussa löysin seuraavat yhteiset nimittäjän: pyöreät kasvot, silmien muoto, leveähkö nenä, ihonväri ja paksut, vaaleat hiukset!! Missään näistä asioista ei käsittäänkeni ole mitään hävettävää kummankaan osapuolen kannalta!!?!? Pidetään mielessä, että esimerkiksi ruumiinrakenteemme ja kasvojemme piirteet määräytyvät geneettisesti. Henkilöhistoriamme tai henkiset ominaisuutemme - tai varsinkaan jonkun toisen suhtautuminen henkilöhistoriaamme tai henkisiin ominaisuuksiimme - ei tyypillisessä tilanteessa vaikuta edellämainittuihin asioihin. Etsikäämme virheet seuraavasta virkkeestä: Et voi näyttää amerikan ex-presidentiltä, koska hän oli mielestäni tyhmä.
Ihan toinen keskustelunaihe on se, kannattaako kaikkia kulloinkin huomaamiaan yhteneväisyyksiä mainita loukkaavaan sävyyn. (Tai kannattaako ylipäänsä mitään mainita loukkaavaan sävyyn?) Vittuileva sävy ei kuitenkaan sinänsä vähennä esimerkiksi kolmion kulmien määrää.

Hämmentävää oli myös, että tapauksen aiheuttamaa tuohtumus ei kanavoitunut "nennalle" suoraan esitettäväksi kritiikiksi, vaan mihinkään johtamattomaksi taivasteluksi ja "loukatun" vakuutteluksi siitä, että ikinä ei ois muuten mulle tullut mieleen tehdä tota rinnastusta, kun teissä ei siin todellakaan ole pikkurillin kynnenkään vertaa mitään samaa, kun Jossuhan on possu ja sinä klassisen kauneutesi hehkeyttämä jumalatar.
Olen saanut tapaukseen keskeisesti liittyvästä blogistista kuvan. Se kuva kertoo, että hänpä tuleekin kirkkaasti selviämään hiekkalaatikkohuuteluista sekä nyt että tulevaisuudessa. Ja ihan ilman taivasteluja ja muita taivastahipovia pilvipäisyyksiä.

Hokemantra

Käsitettä käytetään kohtuuttomasti siihen nähden, että itse ilmiö on olematon. Käsi ylös kaikki, jotka tuntevat laskelmoivan melkari-isän, joka vastaa päiväkodin tätien soittoihin vain, jos soitto hoksataan tehdä tuntemattomasta numerosta. Tai lompakkoonsa lasten kuvien sijasta käyntikortteja keräilevän uraohjus-äidin, joka hymyilee useammin kotisiivoojalle kuin jälkikasvulleen. Henkilökohtaisesti, enpä tunne ketään. En ole edes kuullut huhuja. Lienee ihan viisautta, että ensin hankitaan se ura. Kun huomataan, että hohhoijaa, hankitaan ne lapset.
Ja kyllä, hankitaan. Lapsia tehdään. Miten muuten sellaisen voisi saada?

Laatuaika.
Siitä on kyse.

Kuka tarvitsee moista käsitettä?
Siis niiden lisäksi, jotka hokevat, että laatuaikaa ei ole. No ei kerpele (varastin sanan toiselta, kuten kaiken muunkin hyvän) olekaan, paitsi noissa hokemissa. Voisko koskaan esim. lopettaa löysät puheet? Mokomaan mantran toistamiseen ei vaadita kuin todella huono käsitys todellisuudesta. Todella huonosta mielikuvituksestakin on kyllä hyötyä.

Aivan kuin aikuisten läsnäolottomuuden lastensa elämässä voisi tiivistää yhteen sanaan. Kaikki johtuu siitä, että aamuisia yhteisiä piirettyjen katselmushetkiä kera murojen korvataan pidennetyllä viikonlopulla Disneylandissa. Joo-o. Mitä jos mietittäisiin hetki, että mistä sosioekonomisesta taustasta punkee entien niitä, jotka eivät koskaan edes löydä polkua, jolta syrjäytyä. Me muut vietämme tutkimusten mukaan enemmän aikaa lastemme kanssa kuin koskaan ennen. Sekä kuvakirja että huvipuisto eivät ole mahdottomuus. Ne ovat suorastaan todellisuus.

Saatanalliset sapuskat

Kela tiedottaa 17.2.2009

Yliopisto-opiskelijat söivät 6 666 666 tuettua ateriaa

Ateriatuen tietokantaan tallentuneen tiedon mukaan yliopisto-opiskelijat söivät vuonna 2008 aterian tarkkuudella 6 666 666 tuettua lounasta.

Kaikkea sitä löytää, kun googlettaa luvun 666. (Ja kaikkea käsittämätöntä sitä kaltaiseni kajahtaneet tiistai-iltaisin puuhaavat. Enkä edes välttele töitä. Suorastaan teen niitä.)

Oman elämänsä kauneuskonsultti

Oheistuotteena tulin tyrkätyksi kynsiviilalla.
Mietin, että mitäpä tällä.
Kysyin mieheltä, käyttääkö se moista.
Saattaa olla, se sanoi.
Ajattelin, että jos mieheni saattaa jotakin käyttää,
ei kyseessä voi olla täysin turhanpuhuva esine.
Niinpä ryhdyin viilailemaan.
Hetken katseltuaan, mies huomautti,
että viilaa ei ole varsinaisesti tarkoitus käyttää kynnen pintaan,
vaan sillä siistitään kynnen päät.
Aina oppii, ajattelin.
Ja hiotut mattakynnet. Ne vasta jotakin ovat.

Untajunta

Punaisella sametilla päällystetyssä nojatuolissa istuu mies. Toisessa tuolissa makaa kissa, joka pitelee tassussaan vesipyssyn näköistä laserpistoolia. Siinä on tähtäin, joka punaisella pienellä pisteellä osoittaa osumakohdan. Juuri nyt piste sijaitsee nojatuolissa istuvan otsassa. Kuuluu "piu", kun kissa painaa liipaisinta. Se on se sama "piu", jonka paremmin tunnen osana miehen kännykän herätystoimintoa. Kello on varttia vaille viisi. Minun ei tarvitse herätä. Nauran käsittämättömimmälle unikuvalle, jonka olen koskaan nähnyt (En ole ajatellut viime aikoina erityisemmin kissoja, en pyssyjä, enkä nojatuoleja. Miehen ampumisesta en ole varma.). Ja vähän sillekin, että se en ole minä, jonka tarvitsee nousta, vaan hän. Piupiu.

Kunhan

Työn ja (perhe-)elämän yhteensovittaminen. Kuulostaa suunnilleen samalta kuin ydinvoima. Varmaan jotenkin hankalakin juttu jossain mielekkäässä mielessä. Mutta kun ei suoraan koske maanantaitani, matkakorttini saldoa, luennoivan lehtorin vinoja laseja tai tiskipöytäni kiiltävää pintaa, niin jep.

Kunnes. Huomaa vähitellen valmistuvansa vailla vakinaiseen työhön vaadittavaa kokemusta ja koulutusta. Huomaa suunnittelevansa asuntolainaa henkilön kanssa, joka jälleen sijaistaa äitiyslomalaista. Huomaa miettivänsä, että jännää: jos olisin äitini, laittaisin itseni alulle reilun puolen vuoden kuluttua. Jännää etenkin juuri siksi, että muistaa, miten kouluaikoina häpesi "vanhaa" äitiään vanhempien ikää koskevissa vertailussa.

Huomiot eivät ole ongelma yksi kerrallan, vaan nimenomaan yhteensovitettuina. Jos haluaa naulata talulun seinään kysymättä lupaa, on oltava työtä. Jos haluaa työn, on tuunattava kulutusta. Jos haluaa tuunata, on tehtävä joka tapauksessa jotakin työtä, jotta on millä rahoittaa tuunaus. Yhtäaikaisesta työstä ja tuunauksesta seuraa mielensairautta, joka jo pelkästään opiskellessakin on joskus veteen piirretyn viivan päässä laiturilla istuvan varpaista. Jos menettää mielenterveytensä, tulee ennemmin tai myöhemmin tehneeksi virheitä, jotka takaavat parisuhteen pikaisen päättymisen. Jos parisuhde päättyy, hajoaa pähkinöiksi. Jos hajoaa pähkinöiksi, tulee hyvä hamppuihminen ja heittää poloiset pähkinät pesukoneeseen itkemään lakanat luntakin valkeammiksi. Lunta, johon viimeisillä voimillaan voi elämästä voipunut tehdä kankean enkelin. Enkelin, joka on tavallisen tavoitteensa hukanneen viimeinen huuruinen huuto kylmälle taivaalle. Lääkkeet!

MOT

Ja hei, tossa ei ollut edes mainittu sitä perhe-elämää. Miten selvitä yhdestäkään etuliitteestä, kun jo pelkkä paljas elämäkin tuntuu tutun tukalalta? Kestovaipat ja itse sauvotut soseet, syöpäsairaat ja haudatut ylösnousseet. Miksi mittakaavat eivät pysy kurissa kuin korkeintaan seuraavaa tuntia kuvitellessa? Mistä missään on kysymys?

Voi olla, että "vähän töitä, hengitä, vähän opiskeluja, hengitä, hiljaa hyvä tulee, hengitä ja miehen palkasta lainan lyhennys, häpeä" -systeemissä on tulevaisuus ja toivo, vaikka usko ei jaksa sinne ylettää. Ja kun tuo muutaman vuoden kestävä kestettävä vaihe on ohi, kun voi virallisesti haaveilla palkallisista lomista, kulunee jälleen muutama vuosi lisää, jotta haaveen havaitsee toteutuneen. Siinä sivussa todistellaan moneen suuntaan, että olen paitsi oman tieteenalani aito asiantuntija, myös kasvattaja kaikkia kaikkien yhteisessä koulussa yksilöllisin keinoin kannustavalla k:lla. Jos osuu oikein sanansa valitsemaan, pääsee pelamaan monta matsia pingistä työhaastattelun kielipelihallissa. Suihkussa molemmat osapuolet miettivät, että eipä taas millään mitään tekemistä minkään kanssa ollut. Ei varsinkaan todellisuuden. Sen sijaan todella todellista on se tosiasia, että sitä käy jo neljättä kymmentään. Tissit roikkuvat entistä vaativammin. Silmäkulman pilke saa silti odottaa käsinkosketeltavampaa olemassaoloaan, sillä vaikka vihdoin vakiintuvaa työnantajaa kohtaan ei ole mitään syytä olla lojaali, on asuntolainaa aiemmista pakollisen pienistä lyhennyseristä johtuen vielä tarpeeksi pitämään taaperot loitolla. Vielä muutama vuosi korostetun kitsasta kuluttamista, jonka päätteeksi voikin vihdoin ryhtyä synnyttelemään downvauvoja. Jos nyt ylipäänsä yhtään mikään ottaa syntyäkseen. Mies kun on pitänyt liian kauan ja useasti kuumaa kannettavaa kiveksiensä välittömässä läheisyydessä ja omat munanjohtimeni ovat vetäneet herneet nenään pelkästä pitkästymisestä. Elämää pallotellessa kun ei pullota vatsa vaan ohimosuoni.

Puuttuu vain se, että ydinjätteen loppusijoituspaikaksi äänestetään takapihani. Ja ihan riippumatta siitä missä milloinkin asun.

Keväinen kaksipiippuisuus

Asutamme nykyisin kahta osoitetta. Ja silti on suhde. Se on viikot vierailla mailla. Vai olenko se sittenkin minä? Puhelimessa sanotaan asioita, joista puhuttiin viimeksi yli viisi vuotta sitten. Aikana armeija.

Yksiön ovettomassa tilassa se salpasi toisinaan hengen, mutta sen saman yksiön yksinäisyydessä hyperventiloin pelkästä taustahöperöinnin puutteesta.

Ratkaisu lienee kaksisataa kilometriä pohjoisessa ja kahdessa huoneessa. Ei tarvitsisi sen enää soittaa kitaraa vessassa.