Iskäni on vanhan liiton patriarkka. Ei rakasta puheella tai kosketuksella, vaan teolla ja tavaralla. Halaa kituliaasti korkeintaan silloin, kun joku kekaroista onnistuu saamaan valkoisen lippalakin. Eikä sekään osu omalle kohdalle kuin kerran elämässä.
Mutta, kun ohimennen mainitsen, että kännykkä on ollut huonona, niin taas tavatessa sillä on toimiva tilalle tunkea. Ja kerran puhelin, että ois sellainen kulmapöytä keittiössä kiva. Ja kulmapöydänhän siis iskäni väsäsi. Ei se hieno ollut, mutta en ole onneksi minäkään.
Ollaan kerran tapeltukin. Se sanoi, ettei pidä minusta, mutta rakastaa silti. Niin minäkin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti