Suorittava soturinna ja ääretön äiti

"En ole tullut esimerkiksi ajatelleeksi, että kova suorittaminen ja yli voimien tekeminen voisivat olla tytön kosto, tarve näyttää kaikkivaltiaalle äidille, että sittenkin olen sinua parempi, hävisit!"
(Kirkko ja kaupunki, nro 39/2008, artikkeli Viha, rakkaus ja kosto koskien äitisuhteen merkitystä tytön kasvulle)

Tuota, en minäkään. Ja ehkä syystä.

En ole myöskään tullut ajatelleeksi, että aikakauslehtien keräys voisi johtua siitä, että kaikkiin suomen odotushuoneisiin on turvattava taatusti vanhaa luettavaa. Tai että ratikassa haisee pissa ihan vain, jotta keski-ikäiset miehet - joilla ei ole alkoholiongelmaa - saisivat syyn olla kajoamatta ensimmäiseenkään julkiseen kulkuvälineeseen.

Miten suorituskeskeisen elämäni muuttaisikaan kokonaan toiseksi tieto siitä, että kaiken takana on vain vanha tarve haistattaa äiskälle? Että joo, oo koo, tää olikin vaan tällasta lapsellista. Nyt varmaan aikuistun ja opettelen ajattelemaan, että oon jo hirmu hyvä ihan tällaisena mitään tekemäti. Ja kun tässä aikani asiaa ajattelen, ja ehkäpä raapustelen jotakin muistikirjaan, ja pyydän muitakin raapustamaan, ja toimitan sitten kasvukirjasen, niin pääsenpä vielä hämyiseen myöhäisillan telkkariohjelmaankin kuvailemaan kipeää, mutta kaunista, suhdettani äitiin. Ja ihan siinä lopuks aion sanoa, että "rakkaus riittää", koska se kuulostaa jotenkin hyvältä, eikä kellään enää oo tarkemmin aikaa kysyä, mitä se tarkalleen tarkottais.

Naiset. Kun kerrankin ajattelette, miksi ajattelette mitä sattuu?

"Yli voimien tekeminen". Sillä ei liene mitään yhteyttä siihen auttamattomaan asiantilaan, että työtehtävät ovat melkeinpä toimessa kuin toimessa lisääntyneet, samalla, kun niihin varattu palkallinen työaika ei ole. Myöskään sillä ei liene merkittävää merkitystä, että työsuhteet ovat satunnaisia ihan kaikin kuviteltavissa olevin tavoin, ja siksi työtä on syytä patteripupuna painaa, kun sitä taas vaihteeksi on. Entä työsuhteiden ketjutus, jossa kertyneet lomat siirretään kalenterista suoraan tilille? Entä aidosti raskas opetustyö, josta lempataan kesäksi marketin akateemiseksi kassalippaanavaajaksi ja korkeakouluteuksi kortinlukijaksi? Syksyllä onneksi entinen vuosikurssikaveri soittelee Ainanlinnan alakoulun rehtorina jälleen perään. Kai.
Toisinaan kieltämättä äiti käy mielessä. Mutta jotenkin on vaan tasan tarpeeksi ajateltavaa, ilmankin että sommittelisi sopivia sanoja kertoakseen sille vielä viisi vuotta vakivirassa vielä viihtyvälle, kotinsa jo omistavalle, lapsenlapsien perään kovasti kyselevälle, erihyvän varhaiseläkkeensä jo säästäneelle, että hävisit sittenkin.

Totta, olen ehdottomasti liian kirjaimellinen. Ne on niin syvällä siellä tiedostamattomassa minäkerroksessa nämä äidinlyömäasiat. Sisäistynyt äiti on epäilemättä edustus, joka on enemmän oman mielivaltaisen mieleni kuin sen varsinaisen minut mahdollistaneen naisyksilön luomus. Olemme tekemisissä liiaksi suurempien ja ikiaikaisempien ihmismielen kehityskolhujen kanssa kuin mihin tietoinen minimieleni kykenisi yltää.
Voihan sen näinkin nähdä. Mutta miksi pitäisi? Enkö oikeasti opi ikipäivänä elämään ilman psykoterapiaa, jossa saan huutaa ja huitoa kaikkivaltiaan äitini itsestäni? Otan sen riskin.