Satasessa kannetaan tekstarilla huolta Töölön tilasta. Kaksikymmentä prosenttia kodittomista on tarkoitus sijoittaa alueelle. Samaten kyseisen ihmisryhmän keskitetyt palvelut. Huonopa on paikanvalinta, sillä "Puistokemistejä" on viestin väittämän mukaan alueella jo nyt riittämiin.
No, jokunen. Möin kesällä kaljaa kulmilla.
Nimimerkki herättää huomion. Huolestunut äiti. "Äiti" - avain kovimpiinkin myötätunnon kolkuttaviin oviin. En omasta puolestani, mutta tuon pienen ja puolustuskyvyttömän. Sen sielun haituvatukkaisen tyhjän taulun, jonka riveille kirjoitetaan haavoittavia sanoja sammuneista sedistä vain kuolleen emosuden sydämeni yli.
Tiedänpä äidin, joka huolimatta ruskeasta pullohelvetistä appiukkonsa alakaapeissa, antoi miehen olla isoisä ilman alituista alkometritestausta. Loppu oli mäenlaskua plastiikkapusseilla, hierottuja parransiemeniä, nyrkkeilyä käsikellukkeilla, aikaisia aamuja, nauhoitettuja Riemukuplia, herjoja kassalla, kauppojen hierontaa naapurin kellosepällä, lähiöleikkipuistoja, väkeviä kurkkupastilleja, kuntopyöräspurtteja. Lopultakin melko tavallisia asioita. Ainoita. Ja parhaita.
Onneksi on äitejä, jotka eivät ole huolestuneita.
P.S. Piti vielä Sanomani. Missä lienee se kodittomille kodiksi kelpaava kaupunginosa, jonka lapset vähiten vahingoittuvat humalatilaisen huomatessaan? "Huolestunut äiti" ei ottanut kantaa. Sieluni puolesta kiitän siitä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti