Nina - yhteinen ystävämme

Ensinnäkin. Onneksi on Nina. Kas voimme joukolla olla parempia ihmisiä. Olemmehan aidosti ihan käsittämättömän peloissamme siitä, että vielä on sivistysvaltiossamme täysivaltaisena jäsenenä nainen, joka ajattelee kuten koira näkee. Maailma on monimutkaisempi, niin paljon monimutkaisempi, voi miten monimutkainen onkaan maailma, hoemme toisillemme kuin se olisi kovinkin viisaasti sanottu. Tulkitsemme Mikkosen käsityksiä hyvästä äitiydestä täsmälleen kuin Mikkonen lastentarhan historiaa.
Ei pidä meidän unohtaman myöskään sitä, että käytös oli Ninalla niin kovin huononlaista. Tuhma Nina puhui päälle ja panetteli. Puhui pahoista sedistä, joista puhuu vain tosi törkeät ja ne, jotka ei ymmärrä. Kotona tietty kasvatettu. Me tarhassa kasvaneet - ja sitä myötä siis elämässämme fantastisesti menestyneet - tiedämme, että jos joku on epis, kannattaa kannella. Ja sitä olemme tehneet nyt jo puolitoista viikkoa toinen toisellemme ja toisemme toiselle ollen niin hämmästyttävän samaa mieltä jokseenkin kaikesta. Mutta vieläkään ei ole täti tullut ja rankaissut nipistelevää Ninaa. Miten me ollenkaan kestetään.

Toisaalta. Onneksi on Nina. Voidaan joukolla olla parempia äitejä. Meille äidiksi kasvaminen on ollut jotakin niin kokonaisvaltaista ja tunnemaailman mullistavaa, että ajatus "urasta", tai naisen eurojen verran korkeammasta elintasosta, ei mahdu edes samaan lauseeseen. Sen kanssa, että on oikeasti lähes kaikille (vähän kun tinkii niistä merkkimeikeistä, etelänlomista ja kakkosautoista), ihan todellakin upean mahdollista seurata kohtunsa hedelmän herkkää kasvua ja niin kovin nopeaa kehitystä täyspäiväisesti. Vauvauintia, äiti-lapsi -vyöhyketerapiaa, naperomuskaria, taaperoimetystä, lapsen nukuttamista paljasta ihoa vasten, seurakunnan kerhoa, satujumppaa, kuvakirjoja, pullataikinaa, ja millä nyt ympäröivään maailmaan ovensa avoinna lasten käydä pitävä oman Onnimanninsa paras asiantuntija päivät täyttää keksiikään. Pysyy tosiaan stressitasot alhaalla, ja kun äidillä on aina aikaa kuiskauksetkin kuunnella, niin eipä tarvitse lapsen nokkimisjärjestyksissä toisia töniä tai tönijöiden astinlaudaksi tallautua. Kavatamme kaikkienkavereita, jotka koulussa viimeistään viitoittavat voitokasta yhteisymmärryksen tietä kymmenkuukautisina tarhatuille kusipäille.

Mutta, ennen kaikkea, onneksi on Nina, sillä siinäpä harvinainen nainen, joka pelkillä sanoillaan tuntuu huutavassa hetkessä kuohitsevan miehet ympäriltään Nyyperiä myöten, jossa sentään olisi luullut olevan edes semisitkeän edestä haastetta. Ninalta lähtee niin ällistyttävää argumenttia niin häkellyttävässä tahdissa niin vahvoin sidossanoin höystettynä, että se käy jo melkein keskivertoisesta miehestä. Kaikkien maailman lasten Jeanne d'Arc.
Ja ihan turha inuttaa Ninan heikosta kasvatuksesta tai sosiaalisesta älyttömyydestä. Huono käytös edellyttää, että se sallitaan. Sen kaikki kotiäidit tietävät.