Pasila palasi toisen tuotantokauden ensimmäisen jakson perusteella parhaampana. Jo siinä on kyllin, mutta että pääsen lisäksi kirjoittamaan sen, minkä olen jo vuosia halunnut todeta. Mutta voi, kellepä sen olisin kertonut, kun ei ole ikinä se liittynyt mihinkään vähääkään. Nimittäin syvälle sattuu sanoa, että Tommi Läntinen on tehnyt karhunpalveluksen kaikille suomen koulukiusatuille.
Siitä hänet muistettakoon. Ja lisäksi siitä, että naa-na-na-na-na-naa, ei mikään oo niin ihanaa, kun kulkea öisiä katuja.
Uusista jaksoista kenties keskivertoteiniä innostuneenpanakin katselin pikkuveljeltäni joulun kunniaksi saamani kokoelman (osta lahjaksi kirja, jonka haluat itse lukea -metodi) vanhoja läpi. Suosikkini on ensimmäisen viimeinen, jakso 12, jossa tavoitteena on lyödä maailmaa turpaan. Ensimmäiseksi perintöprinsessaksi nostan - eikä tätä tarvitse kahdesti miettiä - Phil Collins -darran. Ja, viimeisen kruunun vie Kärsämäksi kaikessa persoonassaan. Lehdistön suosikiksi kiilaa kanssaihmiseni Kontiovaara.
Miksi kerron? Siksi, että tarkoitukseni on älykkästi ironisoida kaikkia tyhjänpäiväisyyksiä itsestään ilmaisevia kanssakirjoittajiani. Vai onko? Kumpi on oikea ääneni?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti