Kukaan ei saa sanoa, että äiti ei saa

"Kukaan ei saa tuomita ketään huonoksi äidiksi." Sattuipa tuokin näkemys taannoin silmään. Lööpin kautta suoraan kuohuvasta nettikeskustelusta nykäisty.

Kun alati lähestyvällä seminaariesitelmävuorollani saan ikävää palautetta gradustani, joka ei juuri ole edistynyt, aion valahduttaa kasvoilleni vakaan ihmisoikeusilmeen ja lausua: "Kukaan ei saa tuomita ketään huonoksi graduntekijäksi."

Huonoja isiä on saanut kautta maailman sivun nimittää huonoiksi isiksi. Onko äitiys siis ainoa niin piinallisen pyhä asia jumalattomassa ajassamme, että siihen puuttuminen nyt vaan aina jotenkin on väärin. Siinä määrin väärin, että sen vääryyden rinnalla vapaus muodostaa ja esittää mielipiteitä mistä hyvänsä asiasta (kuten nyt vaikka esimerkiksi päivähoidosta) ei paljoja paina.

Melkein yhtä hyvälle mielelle sai Sarkomaan Sarin (tuon lastensa tähden niin paljon uhranneen) suuhun sijoitettu "Äiti saa käydä töissä".

Äiti saa, äitiä ei saa, äitin on pakko ja äitiä suruttaa. Äidit ajattelevat, että äideistä, että äidit. Tavallisesti äidit puhuvat muut tainnoksiin lapsistaa, nyt toisistaan. Ihan suotta, sillä useimmilla lapsilla on useampi vanhempi. Ja ihan suotta myös siksi, että äitiys ei edes ollut keskustelun alkuperäinen focus, joka taas oli nimenomaan päivähoito. Hei, siitäkin voisi vaikka vaihteeksi puhua. Ja jos oikein asiasta halutaan eksyä, niin voishan sitä sivuta samoin tein sivulauseessa niitä tenaviakin, jotka siellä hoitolassa tapaavat päivänsä kukkua. Aiheesta vain kun ei ensinkään irtoa yhtä hykerryttävää (tyhjän)päänaukomista lehtien sivuilleen copypastetella. Ruokatunnilla käyty pikapuhelu jakkupukuäidille ei riitäkään juttuaineistoksi. Pahimmassa tapauksessa saattaisimmekin jopa saada luettavaksemme tarpeettoman paneutuen kirjoitettuja ja tympäisevän näkökulmarikkaita artikkeleita niinkin merkityksettömistä aiheista kuin päivähoidon tilasta - sen teoriasta ja käytännöstä - sekä joukkohoidon sosiaalisesta ja psykologisesta merkityksestä lapsen kehitykselle.