Jälleen

Tuttavani kysyi maailman ihaninta irokeesivauvaansa tuudittaessaan: "Onko teillekin tulossa, vai harittavatko silmäni?". Auts. Mielessäni vastasin: "Silmäsi harittavat aika hemmetin paljon. Ainakin ajallisesti." Oikeasti vastasin hyvin hiljaa ja epäselvästi, että eipä kai tällä kertaa. Epämiellyttävää laittaa toinen häpeämään ja hävetä siinä samalla itsekin sitä, että se nyt vaan täytyy tehdä. Vastata. Valehtelu ei varsinaisesti kannata, koska siitä jäänee kyseisessä kysymyksessä helposti kiinni. Ellei sitten keksi toista valetta, josta ei jää kiinni, mutta joka taas tekee sen toisen ihan tavattoman surulliseksi. Niin surulliseksi, että itseäkin alkaa surra sitä, että se nyt vaan täytyy tehdä. Selittää. Suru vai häpeä, siinäpä julma pulma.